Kuten jo aiemmin kerroin, Raision kodin lastensängyt myytiin jo aikaa sitten ja yritin olla sen verran hyvä äiti, ettei lastensuojelu ratsaisi kotiamme. Viimeiset päivät istuimme lattialla ja jostain syystä talon lattiat lainehtivat minifiguureja ja sukkia. Sukkien pakkaaminen oli yksi vaikeimmista tehtävistä. En pysynyt kärryillä kenen sukat olin pakannut ja kuinkaLue lisää

Kolmitornisen hotellin yllä jylisevät lentokoneet, ilmastoinnin humina ja kaupungin äänet pitivät minut hereillä liki koko yön. Yritin pyytää Jania sammuttamaan parvekkeen valaisimen, kunnes tajusin kajastuksen tulevan nousevasta auringosta. Olen ollut aina herkkä yöeläin ja etenkin uudet valot ja äänet vaikuttavat unenlaatuun. Onneksi muu perhe nukkuu yhä ja saan koottua hapuilevanLue lisää

Moni on kysynyt minulta otsikon kysymyksen, ja olen vastannut siihen systemaattisesti ”en ole ehtinyt”. En ole nimittäin yksinkertaisesti ehtinyt jännittää, sillä energiani on kulunut pakkaamiseen ja asioiden hoitamiseen. Talossamme on yli 300 lämmitettävää neliötä ja tilan tyhjentäminen on melkoinen ponnistus. Olisi varmaan helpompaa latoa kaikki laatikoihin ja varastoida, mutta olenLue lisää

Varhaisimmat muistot ennakko-oletuksista kytkeytyvät Kotkassa vietettyihin teinivuosiin. Koulutoverit ajelivat rippileirillä päänsä kaljuiksi ja skinikulttuuri oli valloillaan. Jostain syystä kaljupäät ja skeittarit olivat napit vastakkain. Kaljupäät miellettiin kiusaajiksi ja skeittaajat retkuiksi. Minulla oli kavereita molemmista porukoista ja huomasin, että molempiin porukoihin mahtuu fiksuja ja idiootteja. Oli vaikea hengata kylillä, sillä porukastaLue lisää

”Ainakin minusta tulee äiti” oli vastaus, jonka tarjoilin teini-ikäisenä tulevaisuuden suunnitelmia kysyttäessä. Minusta utelut olivat ahdistavia ja typeriä. Olin nuori, jonka suunnitelmat ulottuivat lähinnä tulevaan perjantai-iltaan, lumilautailuun ja poikien tiirailuun. Osa luokkatovereistani vaikutti tietävän tulevaisuudestaan paljon enemmän. Molemmat vanhempani ovat opiskelleet maisteriksi Saksassa, toinen maatalouden ja toinen metsätalouden saralla. IsäniLue lisää

Lapsuuteni harvat kesäleirit ovat muistikuvissani tylsiä ja ikävä-itkua täynnä. Leireiltä tippui porukkaa kuin selviytyjissä – ikävä kävi ylivoimaiseksi ja moni lähti kotiin kesken kaiken. Minä en ikävöinyt tai itkenyt. Muistan kyllä olleeni kateellinen eräälle tytölle, joka vuodatti kyyneleitä lankapuhelimeen valkoisessa pitkässä yöpuvussaan. Hän näytti ihan satuhahmolta. Halusin tuntea yhtä riipivääLue lisää

Sain vuonna 2017 joululahjaksi kirjan Elämäni listoina – kaikki mitä haluan muistaa (Kiitos Meeri!). Valmiiksi otsikoidut listat pitävät sisällään kaikkea maan ja taivaan väliltä, kuten ”ihanimmat kohtaamani eläimet” ja ”bravuurini keittiössä”. Selasin kirjaa pari päivää sitten pakatessani viimeisiä tärkeitä opuksia varastoon, jolloin bongasin listauksen asioista, joita toivoisin uskaltavani tehdä. Ykkösenä,Lue lisää

Pohtiessani eroavaisuuksia minun ja puolisoni välillä saan flashbackeja tuppereista. Jostain syystä nämä erimuotoiset ja -kokoiset muoviastiat ovat saavuttaneet perheessämme niin korkean aseman, että meni kauan ennen kuin uskalsin nostaa kissaa pöydälle. Niitä oli liikaa ja menetin hermoni yrittäessäni etsiä yhteensopivaa kantta tupperilaatikosta. Kyllä, meillä on tupperilaatikko. Tupperi-maidonvaahdottaja ja tupperi-jolla-ei-taatusti-ole-edes-funktiota. AstiastonLue lisää

Minulta kysytään usein, mitä lapset ajattelevat muutosta. Valehtelisin jos väittäisin heidän olevan täysin valmiita prosessiin. Mitä muutoksiin tulee noin yleisesti, lapset ovat hyvin sopeutuva laji. Olin varma, että entiset oppilaani itkisivät perääni nenät ikkunoihin liimaantuneina. Mielikuvissani raahasin heitä jaloista uuden opettajansa luokkaan ja olisin samaan aikaan ylpeä omasta tärkeydestäni jaLue lisää

Näin suurperheellisenä on helpompaa mielikuvitella itsensä mielummin suomalaisten suosikkilomakohteeseen jonnekkin päin Eurooppaa, kuin Lähi-Idässä sijaitsevaan pienehköön maahan. Välimerellinen ilmasto ja sopivan vaihteleva sää tuntuu tutulta ja turvalliselta. Aavikko saa minut miettimään lähinnä sitä vesipullon pohjalla kiiluvaa viimeistä vesipisaraa, joka voi pelastaa henkeni kangastusten täyttämällä autiomaalla. Survival of the fittest. PalataampaLue lisää