Pyhä kuukausi, Ramadan, tuli päätökseensä. Qatarin Eid al Fitr- loma on suorastaan ruhtinaallinen 11 päivän putki, jolloin kaupunki on täynnä tapahtumia ilotulituksineen. Sain ensin kunniavieraita Suomesta, ja loma huipentui Nepalin matkaan ystävä-kollegani kanssa.
Suuntasimme Kathmanduun uusimpien matkavinkkien saattelemana: ”Älä syö salaattia, nosta dollareita, vietä enemmän aikaa Bhaktapurissa, varaudu siihen ettet näe vuoria saasteiden vuoksi. Saat todennäköisesti vatsataudin”.
Olin penkonut tietoa maanjäristykseen varautumisesta, sillä Nepalissa järisee lähes viikottain. Valmistelin ohjeiden mukaisen järistysbägin, jonka saattoi napata mukaan järistyksen koittaessa. Taskulamppuja, valosoihtuja, puhdistusainetta, kiristysside. Vuorilla oli niin kylmä yöaikaan, että bägiin oli hyvä pakata myös kengät, pitkähihainen ja housut. Ensin piiloutuisimme tukevan pöydän alle suurimman tutinan ajaksi, jonka jälkeen pyrkisimme rakennuksesta ulos. Vain yksi majoituspaikoistamme mahdollisti rakennuksesta poistumisen nopeasti. Loput, jopa 300 vuotta vanhat hotellirakennukset pitivät sisällään loputtomiin jatkuvia portaikkoja, joihin ei olisi ollut turvallista mennä maan järistessä. Maa ei onneksi järissyt, mutta näimme lukuisia rakennuksia, joihin vuoden 2015 järistys oli iskenyt käsittämättömällä voimalla. Nepaliin ennustetaan vielä suurempaa maanjäristystä. Tuhoisan järistyksen ennustaminen on vaikeaa, ja maan hallinnolla on vaikeuksia noudattaa suosituksia, joiden avulla katastrofiin voitaisiin varautua paremmin.
Turistiripulin ehkäisy on oma taitolajinsa. Hygieniataso on välttävä ja kylmäketjua ei tunneta. Olin itsevarma – Kolmen viikon Intian reissu koko perheen voimin ilman yhtään vatsatautia oli mitalin arvoinen saavutus, eikä Nepal tuntunut enää niin uhkaavalta. Otimme päivittäiset viskikulaukset ja nautimme vain kypsennettyä ruokaa. Kuuntelimme munkkien mantroja, emmekä säästelleet käsidesiä. Onnistuin kuin onnistuinkin välttämään taudit myös tällä reissulla, jos vuorilta ilmennyttä hetkellistä kiertohuimausta ei lasketa mukaan. Vuoristotautia, sanovat.
Neljä majoituspaikkamme sijaitsivat Patanin alueella ja Nagarkotissa. Siirtymät olivat verrattain lyhyitä – Nagargotiin ajoi päälle tunnissa ja Bhaktapuriin noin puolessa tunnissa. Tehokas matkaaja olisi taklannut kaikki tärkeimmät alueen kohteet neljässä päivässä, mutta arvostimme molemmat jouten oloa ja pyhitimme pari päivää viinille ja kirjoille. En tiedä onko maailmassa toista ihmistä, jonka kanssa voisi olla niin luontevasti hiljaa.
Matkan aikana huomasin olevani edelleen yhtä pihalla siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Minun on jälleen vaikea ymmärtää, miksi asuinmaahani kohdistuu niin valtavasti kritiikkiä ja samalla Nepalin kaltainen maa arvotetaan hyväksi matkakohteeksi. Nepal on kaunis ja täynnä tajunnan räjäyttävää arkkitehtuuria. Vuoristo saa kenet tahansa haaveilemaan kiipeilystä lumisille huipuille. Ruoka on hyvää ja paikalliset ystävällisiä. Samaan aikaan maassa saa pelätä henkensä edestä. Poliittiset mellakat voivat äityä koviksi kesken kaupunkikierroksen, tai joudut moottoriajoneuvon yliajamaksi kapeilla ja kuoppaisilla teillä. Nepalissa palvotaan eläviä jumalia, Kumareita, jotka ovat yhteisön keskuudesta valittuja täydellisiä lapsia. Kumari ei saa koskettaa maata jaloillaan koko hallintakautensa aikana. Maa jyrää alkuperäiskansojen ja alempien kastien asumuksia erinäisten infraa parantavien hankkeiden vuoksi. Eräs ranskalaisturisti kertoi olleensa maassa kymmenen kertaa, mutta ei halua matkustaa sinne enää uudelleen, sillä kaikki tunnetut vaellusreitit on pilattu.
Mikä saa ihmiset arvottamaan maita, kulttuureja ja ihmisryhmiä joko negatiivisin tai positiivisin vivahtein? Ennen internettiä aatteet tulivat äidinmaidossa ja kyläjuorujen muodossa. Sana ”ryssä” kuului isovanhempien keskusteluissa ja opimme, että vihollinen on rajan takana. Nykypäivänä tietoa saa joka puolelta, nopeasti ja tehokkaasti. Onko kuitenkin niin, että meille riittää pari uutisotsikkoa ja mielipiteemme on sinetöity? Olemmeko laiskoja tarkastelemaan asioita eri näkökulmista?
Matkailu avartaa ja tuottaa valtavasti ristiriitaisia ajatuksia. Koen itseni etuoikeutetuksi saadessani käydä läpi kaikkia niitä ajatuksia, joita matkojen aikana herää. Olla kuin lapsi, loputtomine kysymyksineen:
Miksi vuohia pitää kuljettaa skootterin päällä jalat sidottuna? Miksi uskonto on niin tärkeä, että se näkyy joka nurkalla? Miksi hindut polttavat ruumiit kaiken kansan katsellessa isoilla rovioilla? Miksi lesket pakotettiin aikanaan hyppäämään kuolleen puolisonsa roviolle? Miksi naisia ei näkynyt asiakaspalvelutehtävissä? Ottaako joku jumalille uhratut kolikot? Onko vähemmän uskossa, jos jumalalle antaa vain kukan terälehtiä?
Oli tärkeää saada jakaa näitä pohdintoja matkakumppanin kanssa, ja meitä yhdisti uteliaisuus ja halu ymmärtää näkemiämme asioita. Halusimme poiketa turistireiteiltä löytääksemme merkkejä tavallisuudesta, arjesta. Mitä nämä ihmiset tekevät silloin, kun he eivät palvele meitä? Ainakin leikkaavat varpaankynsiään satoja vuosia vanhan rakennuksen rappusilla, kuivattaen pyykkiä leijonapatsaiden päällä. Koskettelevat jumalaa esittäviä patsaita ja nylkevät kanoja. Seurustelevat ja selviytyvät.
Turismi on Nepalille tärkeä elinkeino. Kiipeilymatkailun lisäksi maassa on satoja UNESCOn maailmanperintölistalle kuuluvia rakennuksia, joita me turistit saavumme ihailemaan ympäri maailman. Maailmanperintöalueille maksetaan pääsymaksu ja meitä palvelevat lukuisat yrittäjät, kuten oppaat, taksikuskit, ravintoloitsijat ja myymälän pitäjät. Moni hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä tärkeimmistä alueista.
Turistille riittää valtavasti nähtävää, etenkin jos vanha arkkitehtuuri kiinnostaa ja hivelee silmää. Bhaktapurin alueelle sai seitsemän päivän pääsyn samalla lipulla (kuhan vaan ymmärsi pyytää), ja koettavaa riitti useiksi tunneiksi tai jopa päiviksi. Matkakumppanini löysi vanhan opaskirjan, jossa kehotettiin seuraamaan alueen vesialtaita. Reitti vei meidät mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja kaduilla ei näkynyt parhaimmillaan kuin vuohia, kukkoja ja kuivumassa olevia pyykkejä. Teinislangia lainatakseni tilanne oli välillä SUS. Matkakumppanini varmuudella menimme kohti tuntematonta, ja se kannatti.
Nepal jätti jäljen, samoin joka ikinen kohtaaminen paikallisen kanssa. Luulen tavanneeni maailman onnellisimman ihmisen ollessamme Nagarkotissa. Mies työskenteli himalajan vuoriston juurella olevassa hotellissa, 2000 metrin korkeudessa, hoitaen valtavaa puutarhaa ja palvellen jumaliaan. Keräten kauneimmat kukat aamiaispöytiin, kotkien kaarrellessa pään yläpuolella. Hyräillen laulujaan.
