Kuukausi: toukokuu 2020

Kaikki samaistuvat odotuksen kutkuttavaan tunteeseen. Lähestyvä jouluaatto, ystävän polttarit, seuraava lomamatka. Odottaminen tuo jollain tasolla myös rutiineja: laadit itsellesi ehkä aikataulun, teet listoja ja mielikuvittelet itsesi määränpäähän. Odottavan aika on sanonnan mukaan pitkä, mutta mielummin pitkä kuin ei odotusta ollenkaan. Kuukausi sitten tehty päätös jäädä kesäksi aavikolle laski stressitasoja hetkellisesti.Lue lisää

Muutama vuosi sitten tiimissäni oli musliminainen. Muistan hänen kärvistelleen paaston kanssa tiettyyn aikaan vuodesta ja me ryystimme kokouksessa kahvia ja maiskuttelimme nisupullia. En oikein ymmärtänyt mistä oli kyse ja muistan vain paheksuneeni yömyöhään pihalla kirmanneita lapsia, jotka eivät oikein jaksaneet pysyä hereillä koulupäivän aikana. Nyt ymmärrän taas enemmän. Muslimien tärkeinLue lisää

Expattielo ei ole varsinaisesti näyttänyt parhaita puoliaan viimeisten kuukausien aikana, vaikka eipä se ole tosin aurinkoiselta näyttänyt muuallakaan. Vaikka arki on pääosin ollut kivutonta, rentoa ja mukavaa, kahden kuukauden rajapyykki pysähtyneessä tilassa alkaa tuntua pääkopassa. Kidutan itseäni miettimällä kevätpuuhia Suomen kodissamme. Vaikka en ole mikään viherpeukalo, näen itseni kääntämässä kukkapenkkiäLue lisää