Kuujuttuja ja sielun myyntiä

Muutama vuosi sitten tiimissäni oli musliminainen. Muistan hänen kärvistelleen paaston kanssa tiettyyn aikaan vuodesta ja me ryystimme kokouksessa kahvia ja maiskuttelimme nisupullia. En oikein ymmärtänyt mistä oli kyse ja muistan vain paheksuneeni yömyöhään pihalla kirmanneita lapsia, jotka eivät oikein jaksaneet pysyä hereillä koulupäivän aikana. Nyt ymmärrän taas enemmän.

Muslimien tärkein kuukausi, Ramadan, alkaa olla loppusuoralla. Ramadan alkaa, kun taivaalla havaitaan uuden kuun sirppi. Paikallinen kuukomitea ei kelpuuta havainnosta tiedottamista vain tekstiviestillä, vaan se pitää käydä toimittamassa paikanpäälle. Samoin toimitaan myös Ramadanin loppuessa. Riippuen maasta ja uskontokatselmuksesta, kuu pitää todeta joko paljain silmin tai kaukoputken avulla. Pilvinen keli voi siirtää Ramadin aloitusta ja lopetusta usealla päivällä.

Tässä maassa Ramadanin aika tarkoittaa meidän perheelle lähinnä sitä, ettei julkisilla paikoilla saa juoda eikä syödä ennen auringonlaskua. Se on kielletty lain voimalla. Myös pukeutumisen tulisi olla entistä säädyllisempää ja naisten tulisi muistaa peittää polvet ja hartiat kaikkialla. Olen harmissani siitä, etten päässyt näkemään Ramadania viruksen vuoksi paremmin, sillä maalle tärkeä juhla olisi näkynyt kuulemani mukaan vahvasti myös katukuvassa.

Koulunkäynnin ja työskentelyn kannalta Ramadan tarkoittaa erikoisjärjestelyjä, sillä lain mukaan töitä ei saa tehdä kuutta tuntia pidempään ja oppilaiden koulupäivä saa kestää vain neljä tuntia. Jos olisimme olleet koululla, opettajanhuoneessa ei olisi sallittu eväiden syömistä tai kahvittelua ja oppilaiden ruokailu tapahtuisi ruokalassa luokkaruokailun sijaan. Välttelimme syömistä ja juomista myös online-työsktelyn aikana.

Nautimme Ramadanin aikana herkullisia Iftareita. Iftar on ensimmäinen ateria auringonlaskun jälkeen. Tänä vuonna Iftarin sai vain kotiinkuljetettuna ravintoloiden asiakaspaikkojen ollessa kiinni, mutta toisaalta oli mukavaa asettua matolle makaamaan kun vatsa alkoi natista liitoksistaan valtavan aterian jälkeen. Perinteisestihän Iftar valmistetaan itse. Ihailen niitä muslimiperheiden äitejä ja mummoja, jotka kykenevät loihtimaan kyseisen aterian joka päivä koko Ramadanin ajan. Itse en kykene edes joulun kattaukseen ja hyödynnänkin Atrian äitien tekemiä ruokia.

Poikkeusajan Ramadan on ollut varmasti haastava muslimeille, sillä kokoontumiset on kielletty. Tavallisesti ihmiset ruokailevat ja rukoilevat yhdessä. Täällä aavikolla kaikuu juttuja, joiden mukaan kokoontumiskieltoa olisi rikottu paikallisten toimesta ja kokonaisia sukuja olisi saanut tartunnan. Samaan aikaan tauti leviää myös siirtotyöläisten alueella, jossa majoitutaan 10 hengen huoneissa. Virusta on havaittu myös meille tutuilla asuinalueilla, ja olemmekin jättäneet myös kauppareissut väliin ja tilanneet ruokaa suoraan kotiin.

Tällä hetkellä päivittäiset tartuntaluvut hipovat jo toistatuhatta ja olemme siirtyneet liki lock downiin. Saamme sentään liikkua ulkona, mutta asunnosta poistuttaessa kaikilla on oltava päällä maski sekä äppi, joka kertoo senhetkisen terveydentilan. Autolla liikuttaessa kyydissä saa olla vain kolme ihmistä (oikeammin family driver + 2) ja liikuntasuoritukset on toteutettava oman asuinalueen läheisyydessä. Rajoitukset aiheuttivat massiivista ahdistusta ainakin allekirjoittaneessa, mutta kaikkeen näemmä tottuu. Tarkoitusperät ovat hyvät, vaikkakin äpin pyynnöt saada hallita kännykän tiedostoja tuo epämiellyttävän olon. Myinkö juuri sieluni?

Tämä on eittämättä vaikeaa aikaa. Aurinko porottaa kokoajan kuumemmin ja koulun loma-aika lähestyy. Lapset leikkivät vielä resortin muiden suomalaislasten kanssa, mutta parin viikon päästä heistä kaikki lähtevät Suomeen. Maasta poistumiseen liittyy vielä riski, sillä ainakaan tällä hetkellä tänne ei pääse takaisin muut kuin paikalliset. Tilanne voi olla eri syyslukukauden koittaessa, mutta kukaan ei voi tietää mitä tuleman pitää.

Olen pyöritellyt monenlaista skenaariota tulevan vuoden suhteen, mutta onneksi nyt ei ole kiire päätösten kanssa. Aika on pysähtynyt, mutta ajatukset laukkaavat hurjaa vauhtia. Olen ostanut mielikuvissani mökkejä ja veneitä, matkustanut Islantiin ja opiskellut uuden tutkinnon. Olen aina ollut suurimman luokan haaveilija, joten ajatusten virta ei ole minulle uutta. Tällä hetkellä haaveet pitävät minut järjissäni etten vaivu synkkyyteen.

Lapsilla on yhä hyvä olla ja leikit ovat muuttuneet yhä pitkäkestoisimmiksi. Minulla on töitä nyt ja ensi vuodeksi. Merinäköala ikkunasta ja parveke. Viiniä ja kaikki maailman keittiöt puhelinsoiton takana. Kaikki on yleensä aina paremmin kun uusi aamu koittaa.

Kun tulen Suomeen, uskon näkeväni monet asiat kirkkaampana. Meren ja lehtivihreän, mutta myös tämän pyhän kuukauden. Kuka tietää, kokeilenko joskun paastoakin. En kuitenkaan aio enää syödä korvapuustia ja ryystää kahvia muslimi-työkaverini tai -naapurini nähden silloin, kun Ramadania vietetään.