Lasten valmistelu elämänmuutokseen

Minulta kysytään usein, mitä lapset ajattelevat muutosta. Valehtelisin jos väittäisin heidän olevan täysin valmiita prosessiin.

Mitä muutoksiin tulee noin yleisesti, lapset ovat hyvin sopeutuva laji. Olin varma, että entiset oppilaani itkisivät perääni nenät ikkunoihin liimaantuneina. Mielikuvissani raahasin heitä jaloista uuden opettajansa luokkaan ja olisin samaan aikaan ylpeä omasta tärkeydestäni ja häpeissäni epäonnistuneesta vierottamisprosessistani. Ensimmäisenä koulupäivänä kävi hyvin selväksi, että perääni kyynelehtivät vain oppilaiden vanhemmat. Oppilaat olivat kasvaneet kesän aikana viisi metriä ja sain hätäisen kädenheilautuksen. Itkin mielessäni koko katraan perään noin minuutin, jonka jälkeen otin vastaan uuden joukon oppilaita. Osa heistä itki äitinsä perään ja yksi oli jo etukäteen vakuuttunut tyhmyydestäni.

Ei muuta kuin uuteen nousuun.

Kaikki lapset eivät selviä muutoksista helposti. Tiedän olevani etuoikeutettu voidessani sanoa lasteni olevan turvallisesti kiintyneitä lajinsa edustajia. Turvallinen kiintymyssuhde on avain muutoksista selviämiseen ja vanhemmista erossa olemiseen. Se ei ole kuitenkaan vain vanhempien työn tulos. Vanhempi voi edesauttaa kiintymistä, mutta lajityypillinen problematiikka, perimä ja temperamentti voivat laittaa kapuloita rattaisiin hyvistä vanhemmuustaidoista huolimatta.

Oli sitten kyse lapsesta tai aikuisesta, onnistunut muutos edellyttää ennakointia. Aloimme jo ennen puolisoni työllistymisen varmistumista keskustelemaan lasten kanssa erilaisista asuinpaikoista maapallollamme. Selasimme google mapsia ja jalkauduimme eri kaupunkien kohdille katunäkymään. Mietimme, millaista olisi elää juuri tuossa paikassa. Lapset innostuivat ja halusivat nähdä lisää. Etenimme Qatarin kohdalle ja katselimme näkymää. Kysyin, olisiko mukavaa asua tuolla. ”JOO!” he kiljaisivat. Totesin sen olevan joskus mahdollista.

Lapsi tarvitsee kuvallista tukea tämänkaltaisen muutoksen mielikuvitteluun, sillä heidän maailmansa on juuri se akseli, jossa he ovat tottuneet liikkumaan. Aikuinen pystyy heittäytymään konkrettiselle mielikuvamatkalle ja hyödyntämään moniulotteista tietokantaansa maan lämpötilasta, muslimikulttuurista, korkeista rakennuksista ja erilaisista pistokepäistä. Lapsi todennäköisesti näkee itsensä istumassa lentokoneessa, muttei pysty ajattelemaan itseään istumassa paikallisen koulun ruokalassa. Toisaalta, jos alan kertoa heille, ettei Qatarissa käytetä vessapaperia ja paikalliset miehet kulkevat valkoisissa kaavuissa haukat olkapäillään, aiheuttaisin lähinnä pakokauhua ja vastarintaa. Lapsille riittää yksinkertainen ja selkeä tieto, joka auttaa heitä pääsemään sisään uuteen kulttuuriin.

Yritän sopeutua muutokseen lasten rohkeudessa. Isommat uskaltavat rantautua veneestä itsenäisesti. En ole vielä sopeutunut ja vaivun hysteriaan pienestäkin horjahduksesta.

Kulttuurishokki on väistämätön, mutta annan sen hiipiä luoksemme riittävää ennakointia hyödyntäen. Lapsemme vaikuttavat olevan tulevaisuuden suhteen rauhallisen luottavaisia ja uskon, että oma suhtautumisemme välittyy myös heihin. Lasten kykyä aistia ympäröivien aikuisten tunnetiloja on käsittämätön, joten on tärkeää olla ensin itse sinut muutoksen kanssa. Mauno Koivistoa lainaten:

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.

Vastaa