What to expect when you are expatting

Näin suurperheellisenä on helpompaa mielikuvitella itsensä mielummin suomalaisten suosikkilomakohteeseen jonnekkin päin Eurooppaa, kuin Lähi-Idässä sijaitsevaan pienehköön maahan. Välimerellinen ilmasto ja sopivan vaihteleva sää tuntuu tutulta ja turvalliselta. Aavikko saa minut miettimään lähinnä sitä vesipullon pohjalla kiiluvaa viimeistä vesipisaraa, joka voi pelastaa henkeni kangastusten täyttämällä autiomaalla.

Survival of the fittest.

Palataampa ajassa hieman taaksepäin. Oli vuosi 2006 ja vietin hulvatonta opiskelijaelämää yliopistokaupungissani Raumalla. Olin tutustunut nykyiseen puolisooni Janiin samoissa opiskelijaporukoissa, ja jo ensimmäisinä viikkoina viihdyimme tiiviisti yhdessä. Muistan hänen puhuneen opiskelijavaihdosta, mutta silloinen minäni ahdistui jo pelkästä ajatuksesta olla pitkässä erossa. Kielsin vaihto-ajatukset jyrkästi, eikä asiasta sen koommin puhuttu. En toki voi tietää, olisiko Janin aikeet vaihdosta tyssänneet hänen saamattomuuteensa, mutta koin asiasta jo silloin huonoa omaatuntoa. Mikä minä olisin häntä kieltämään. Olimmehan me olleet erossa pitkiä aikoja jo ensimmäisenä kesänä, kun työskentelin kotkalaisella leipomolla ja hän paistoi Turussa hampurilaisia. Se oli kamalaa aikaa silloiselle minälleni.

Kolme lasta ja pari tutkintoa myöhemmin olin valmis ajattelemaan asiaa uudelleen. Nimittäin ulkomailla asumista. Olin kai ajatellut, ettei se olisi enää mahdollista. Kasvatusalan ammatit ja pienten lasten sanelema arki. Omakotitalo ja pari kissaa. Elämämme olisi nyt tähän paikkaan sidottu ja unelmamme pyörisivät noin viidenkymmenen kilometrin säteellä koti-tukikohdastamme. Se olisi ollut riittävää, taatusti!

Iltaongella Suomessa. Voisiko tätä harrastaa myös aavikolla?

Facebookin somevirrassa välähteli aika ajoin kuvia yliopistoaikaisten ystävien ja tuttujen arjesta aavikon auringon alla. Muistin naapuriperheemme vuodet Saudi-Arabiassa. Isäni ja äitini opiskelivat Saksassa ja vietin ensimmäiset elinvuoteni Göttingenissä. Sitten ruudulle ilmestyi työnhakuilmoitus. Suomalainen koulutusvienti-yritys haki uusia työntekijöitä kouluunsa Qatariin.

Olen melko tottunut hyppäämään tuntemattomaan. Voisi kuvitella, että olisin hakenut työtä siltä seisomalta. Se kyllä kävi mielessäni, mutta päällimmäisenä ajattelin Jania ja hänen opiskeluaikaisia haaveitaan. Voisimmeko vielä lähteä? Olinhan juuri saanut viran lähikunnasta erityisluokanopettajana. Pidän työstäni paljon, vaikka kuntapolitiikka saakin näkemään punaista aika-ajoin. Olen veriryhmältäni erityisopettaja ja oli ihanaa löytää vihdoin ammatti, jossa tunnen olevani kotonani.

Jan haki paikkaa ennennäkemättömällä tarmolla. Prosessi oli erittäin haastavan kuuloinen, mutta olin varma, että hän saisi paikan. Jan on taitava pedagogi ja ilmiömäinen lasten ja nuorten kanssa. Englannin kieli taisi tulla jo äidinmaidossa, sillä hän tiesi jo alle kouluikäisenä, että antidote tarkoittaa vasta-ainetta. Jan osaa myös imitoida eri osavaltioiden murteita. Piinaavan odottelun jälkeen hakuprosessi tuli päätökseensä. Jan valittiin työhön ja aavikko kutsui meitä.

Muiden seikkailuja on mukavaa seurata, joten tuntui luontevalta perustaa pieni tarinafoorumi expatti-vuoden kokemuksista. Pyydän jo etukäteen anteeksi komitealta pilkkuvirheitäni ja luoja paratkoon meriselityksiäni englanninkielisten blogimerkintöjen virheellisistä virkkeistä. Toivottavasti kaiken keskeltä kuitenkin välittyy tunnelma, jonka haluan teille välittää! Tervetuloa mukaan ystävät, sukulaiset, tutut ja tuntemattomat.

12 Replies to “What to expect when you are expatting”

  1. Hieno teksti! Oot kyllä tosi taitava kirjoittamaan eläväistä tekstiä. Ja kyllähän täälläkin kalaan pääsee ☺️

    1. Kiitti😘😘😘😘

  2. Nella Löytänen says: Vastaa

    Sulla on, Marju, sana ja kynä hallussa! Oli pakko lukea koko teksti, vaikka ois ollu tsiljoona muuta asiaaki tehtävänä. En seuraa blogeja, mutta nyt tulee muutos – kyllähän expatti-ullin elämästä aavikolla pitää olla perillä! ❤ Mielenkiinnolla jään seuraamaan. 🤗

    1. Expatti-Ulli😂😂 Kiitos näistä sanoista😍😍😍

  3. Pauliina Kirvesmäki says: Vastaa

    Sua on niin kiva lukea, livenä olet toki potensiin neljäsataakakskymmentä <3
    Innolla jään seuraamaan sun tarinointia. Komppaan Nellaa, mä en seuraa MITÄÄN blogeja, mutta… nyt alkaa uus elämä 😉 Pus pus, kuulolla ollaan <3

    1. Kiitos! Ihan mahtavaa kuulla että tykkäät ja jäät seuraamaan😊😊😍

  4. Mäkin hyppään mukaan seuraamaan seikkailua 😍!

    1. Tervetuloa😍

  5. Äidinmaitokin muisti etsiä blogin käsiinsä. Hyvin kirjoitettu. Jännät paikat itse kullakin. Ikävää itken jo nyt, mutta luotan siihen, että aika kuluu nopeasti, niinkuin tähänkin saakka.

    1. Kiitos!

  6. Hyvä että löysin blogisi! Omaa kaukokaipuutani ruokin lukemalla sinun käytäntöön panemaa toteutusta. Mietin kovasti voisiko se meidänkin perheelle olla mahdollista, mutta töiden saaminen on se hankala pointti (Saudeihin pääsisi hoitajana, mutta ilman perhettä).

    Hyvää matkaa! Ja odotan analyysia Qatarin poliittisesta ja ihmisoikeustilanteesta, naisten asemasta, kuvittelemastani kerskakulutuksesta, qatarilaisen koulun oudoista(!?) tavoista, ystävällisistä ihmisistä, suurista seikkailuista, kauniista luonnosta ja hyvästä ruuasta. En vaadi paljoa, enhän ;).

    1. Kiitos! Samankaltaiset vaatimukset minullakin😁

Vastaa