Lapsiani en sinne veisi – ennakko-oletusten ja boikottivaateiden vietävänä

Varhaisimmat muistot ennakko-oletuksista kytkeytyvät Kotkassa vietettyihin teinivuosiin. Koulutoverit ajelivat rippileirillä päänsä kaljuiksi ja skinikulttuuri oli valloillaan. Jostain syystä kaljupäät ja skeittarit olivat napit vastakkain. Kaljupäät miellettiin kiusaajiksi ja skeittaajat retkuiksi. Minulla oli kavereita molemmista porukoista ja huomasin, että molempiin porukoihin mahtuu fiksuja ja idiootteja.

Oli vaikea hengata kylillä, sillä porukasta riippuen tuntui, että leimauduin yhdeksi heistä. Sama koski tilannetta omassa luokassani: olin kiusaajiksi miellettyjen ja kiusatuiksi tulleiden kaveri. Yritin katsoa ihmisiä ihmisinä, mutta samalla pyllistelin ja kumartelin milloin mihinkin suuntaan. En osannut arvioida, mihin sopisin parhaiten.

Toinen muisto liittyy itänaapuriin. Vaikkei isoisien sotamuistoista juuri kotona puhuttu, opin mieltämään naapurimaamme vähintään epäilyttäväksi. Ennakko-oletus oli, että jokainen itäpuolelta rajamme ylittänyt ihminen oli epärehellinen. Tähän ei ollut mitään järkiperäistä syytä, olin vain jostain syystä omaksunut ajatuksen. Mistä se oikein tuli?

Lapset imevät ympäristöstään asioita kuin sienet. Vaikka he eivät varsinaisesti kuuntelisi aikuisten juttuja, he kuulevat. Kun lapset kuulevat asioita joita he eivät vielä pysty ymmärtämään, kuullut asiat asettuvat heidän mielissään tunnetiloiksi. Lapset voivat myös alkaa uskoa, että joitain asioita on tapahtunut heille itselleen.

Olen ollut äärimmäisen tarkka siitä, etteivät lapset kuule uutislähetyksiä. Iltapäivälehtien lööpit kassojen läheisyydessä vaikuttavat silmiini suurelta uhalta lapsen mielelle. Minusta on tärkeää, ettei lapsen tarvitse kuulla maailman pahuudesta aikuisille tarkoitettujen viestimien kautta, vaan ne tulisi kertoa lapsentasoisesti, ikä huomioiden. Uskon, että iso osa ennakko-oletuksista syntyy, kun lapsi saa informaatiota jota hän ei pysty vielä ikänsä vuoksi käsittelemään.

Qatariin muutto on aiheuttanut kohahduksia. Valtaosa pystyy suhtautumaan asiaan uteliain mielin, mutta kuulen yllättävän paljon ennakko-oletuksia maasta. Muuttamista on kommentoitu negatiivisesti, mutta samaan aikaan on ok matkustaa turistina lähi-itään.

Lähestyvät jalkapallon ja yleisurheilun suurkisat ovat tuoneet Qatarin otsikoihin ihmisoikeusasioissa. Ihmisoikeuksia ei kuitenkaan mietitä silloin, kun matkustetaan aurinkorannoille. Siellä maailman pahuus on aitojen ulkopuolella. Ihmisoikeudet katoavat mielestä myös silloin, kun tehdään tilausta Wishiltä tai ostetaan suurten vaateketjujen halpoja vaatteita. Jalkapalloliiton taipumista Qatarin kisoihin pidetään huonona päätöksenä, mutta henkkamaukan muovikassit killuvat miljoonien ihmisten käsissä ilman sen suurempaa kommentointia.

Minusta tässä piilee suuri, käsittämätön ristiriita.

Olen kirppareiden suurkuluttaja ja suurin ennakko-oletukseni on ajatus siitä, etten voi ostaa mitään käytettynä. Qatarissa kaikki vaikuttaa olevan suurta ja kimaltavaa. Olen pieni suomalainen ja inhoan kaikkea kimaltavaa jos aamukastetta lehtien päällä ei lasketa. Maan kansalaisista minulla ei ole negatiivisia ennakko-oletuksia. En voi kiistää, ettenkö miettisi ihmisoikeuksiakin. Toisaalta, olen miettinyt niitä aina ja tehnyt monia valintoja niiden pohjalta. En kuitenkaan usko tekeväni mitään ihmisoikeuksien eteen, jos jättäisin tämän expattivuoden väliin.

Uskon, että vuosi lähi-idässä vaikuttaa maailmankuvaani suuresti. Samoin myös lasteni maailmankuvaan. Odotan vuodelta ennen kaikkea kohtaamisia, ymmärtämyksen laajentumista ja hyviä keskusteluja. Toivon vuodelta turvallisuutta, mutta sitä toivoisin Suomessakin. Täällä pelkään eniten hirvikolaria.

Seuraan maailmanpolitiikkaa ehkä tarkemmin, mutta en osaa pelätä tulevaa naapurimaatamme samoin kuin lapsena pelkäsin itänaapuria. Aikuisena ympäriltä tulevaan informaatioon osaa suhtautua järkiperäisesti. Jos ympäröivät suurvallat alkavat pullistella liitoksistaan, voi olla järkevämpää palata tänne lintukotoon. Kuuntelen kuitenkin ulkoministeriötä mielummin kuin keltaista lehdistöä.

Puolisoni työskentelee Qatarissa opetuksen parissa ja ihmisten sivistys on mielestäni paras ihmisoikeusteko. Laiva kääntyy hitaasti, mutta varmasti.