”Ainakin minusta tulee äiti” – tulevaisuudensuunnitelmia ennen ja nyt

”Ainakin minusta tulee äiti” oli vastaus, jonka tarjoilin teini-ikäisenä tulevaisuuden suunnitelmia kysyttäessä. Minusta utelut olivat ahdistavia ja typeriä. Olin nuori, jonka suunnitelmat ulottuivat lähinnä tulevaan perjantai-iltaan, lumilautailuun ja poikien tiirailuun. Osa luokkatovereistani vaikutti tietävän tulevaisuudestaan paljon enemmän.

Molemmat vanhempani ovat opiskelleet maisteriksi Saksassa, toinen maatalouden ja toinen metsätalouden saralla. Isäni teki uransa tutkintonsa pohjalta ja äiti päätyi pohjalle. Äitini olisi kannattanut opiskella taiteilijaksi, sillä sitä hän oli.

Vanhempieni eron myötä elin kuin kahdessa eri maailmassa. Näin tavanomaista palkkatyöläisen perhe-elämää, sekä sitä toisenlaista. Asuin isäni luona, jossa kaikki oli hyvin selkeää. Ruoka oli joka päivä puoli viideltä. Salaattia piti ottaa. Kotitöitä tehtiin jo pienestä pitäen. Kinastelimme pikkuveljeni kanssa, kumpi saa olla ylhäällä ja kumpi alhaalla. Alhaalla oleva otti tiskit koneesta ja toi ne tuolin päällä seisovalle sisarukselle, sillä emmehän me ylettyneet astiakaappiin. Opin varhain, että rahaa saa vain työtä tekemällä, enkä ole koskaan pyytänyt vanhemmiltani rahaa ilman omaa työtarjoustani.

Äitini luona elettiin kokolailla boheemia elämää. Osoite vaihtui tiuhaan, mutta kangaspuut ja muu taidetilpehööri kulki mukana. Äiti saattoi hankkia rahaa esimerkiksi myymällä uunituoreet vaelluskenkäni ”epähuomiossa” kirpputorilla. Pelästyin usein puolikuoliaaksi, kun löysin hänet ihmeellisistä jooga-asennoista aamuviideltä käydessäni vessassa. Äidin luona oli kuitenkin yleisesti ottaen ihana olla. Hän oli nauravainen, avoin ja luova.

Menin lukioon, koska kaikki muutkin menivät. Arvosanat eivät olleet hääppöisiä pääasiassa siksi, että huolehdin äidin luona asuvista sisko(puolistani). Poikaystäväkin meni psykoosiin. Siinä oli vähän liikaa kelle tahansa 16-vuotiaalle. Sukulaisten mielestä minun olisi pitänyt vain lakata huolehtimasta. Vaikenin.

Lukion puolivälissä tajusin, ettei minusta tule tällä menolla ylioppilasta. Otin ryhtiliikkeen ja sain kuin sainkin keskivertoisen hyvät paperit. En tiedä miten onnistuin, mutta olen saanut siitä voimaa läpi elämän.

Työskentelin vuoden starttiluokan avustajana ja kasvatustieteiden opiskelu houkutti. Halusin kovasti opiskelemaan, joten hyppäsin jälkihaussa opiskelemaan matkailupalveluja. Rakastin opiskelua ja valmistuin luokkani parhaimmilla arvosanoilla. Etätöikseni hoidin äitiä ja siskojani.

Kun pääsin sisään yliopistoon lastentarhanopettajaopintoihin, koin suurta iloa sekä ahdistusta. En vieläkään tiennyt mikä minusta tulisi isona. Pääsin parin vuoden päästä myös luokanopettajaopintoihin, mutta olo ei helpottanut vieläkään. En nähnyt itseäni luokanopettajana ja koin ajoittain suurta pakokauhua tulevaisuudestani. Samalla hoidin äitiä ja siskojani.

Maisteritutkinnon loppumetreillä saimme esikoisemme, ja ammatillinen pohdinta jäi äitiyden opettelun varjoon. Tulevat vuodet pitivät sisällään kolmen lapsen syntymän, äitini kuoleman ja kaksi eri työpaikkaa. Tulostin äitini perunkirjat vaaleanpunaiselle paperille, jotta lukuelämys olisi astetta mukavampi.

Nuorimmaisen ollessa 11 päivän ikäinen ajoimme Raumalle ja tein erityisopettajaopintojen pääsykoetehtävät maitotippojen valuessa paperille. Sain opiskelupaikan ja huomasin löytäneeni ammatin, jossa näin itseni myös tulevaisuudessa. Olo oli kertakaikkisen huojentunut. Vaikka ikävöin äitiäni, olin huojentunut myös siitä ettei minun enää tarvinnut huolehtia hänen peräänsä.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös osa-aikainen erakoituminen. Olla yksin ja hiljaa. Se täysin aliarvostettua ja vaatisi oman liputuspäivän kalenteriin.

Ulkomaille muuttaminen tarkoittaa myös ammatillista muutosta, sillä jouduin sanomaan itseni irti erityisluokanopettajan virasta. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat yhtä auki kuin teinivuosina, mutta kaikki on yhtä selkeää kuin isän luona asuessani. Tosin perheemme ruoka-aika vaihtelee ja salaattikin tarjoillaan vihannestikkuina. Lapset hoitavat kotitöitä ja keräävät rahaksi vaihdettavia rasteja. Kinastelun aiheena on se, kumpi isommista lapsista joutuu tyhjentämään kissojenvessat ja kumpi tiskikoneen. Kolmevuotiaan bravuuri on puhtaiden pyykkien lajittelu.

Tulevan vuoden tavoitteena on ainakin kirjoittaa. Ehkä haen jatko-opiskelijaksi tai päädyn koulunkäynninohjaajaksi kansainväliseen kouluun. Ehkä en tee mitään. Vaikka itseni tuntien teen kuitenkin. Puolisoni työ on niin vaativa, ettei kahden vanhemman vaativa työnkuva pitkine työpäivineen ole kuitenkaan sellaista, jota haluan perheellemme kaikkien muiden muutosten lisäksi.

Näen itsessäni paljon äitiä. Minulla voisi hyvin olla kangaspuut ja yhdeksän viiriäistä. Onneksi minulla on puolisona ihminen, joka on tottunut lähes maaniseen ideavirtaani ties missä asioissa. Hän kuuntelee, kuinka vanhoja hirsitaloja on aina tavattu siirtää ja miksi meidänkin pitäisi. Hän nyökyttelee kun olen ostamassa hevostilaa ja ryhtymässä maatilan emännäksi. Hän tietää, että puhuttuani ideat ääneen tajuan itsekin niiden kauniin utopian.

Omassa tulevaisuudessani saa olla ripaus utopiaa ja bohemiaa, mutta myös hyppysellinen realismia ja struktuuria. Balanssi lienee tärkeintä.

18 kommenttia

  1. Voi Marju,näitä sun ajatuksia on ihana lukea ❤️

    1. Author

      Kiitos! Vaikea aihe tällä kertaa!🧡

  2. Voi ei, Marju, miten ihanasti kirjoitat, ja miten viisain sanoin ja pakahduttavasti kuvaat polkuasi tähän asti! <3 Itse jämähdin vain miettimään, että miten vähän sitä tietää toisten elämäntilanteista, kuljetusta matkasta ja ylipäätään ihmisistä, joiden kanssa kulkee jonkin matkaa samoilla poluilla ja sitten jatkaa toisaalle. Mahtavaa, että on netti ja blogit ja rohkeutta ja taitoa kertoa.

    Ikimuistoista ja elämyksellistä seikkailua teidän perheellenne! Loistavaa tosiaan, että bloggaat! <3

    Terkuin se yksi Heidi opiskeluajoilta 🙂

    1. Author

      Kiitos! Muistan sut hyvin, olit just se vähän salaperäisen boheemi tyyppi🧡🧡 Täytyykin ottaa sun blogi taas lukulistalle!

  3. Näitä on niin kiva lukea, vaikka aihe olisi mikä. Osaat kirjoittaa niin hyvin! Löysinpä tekstistäsi myös tuttuja asioita omasta elämästäni. Nähdään ja kuullaan! 🧡 Tsemppiä Marju!

      1. Oot kyllä tosi taitava kirjoittaja, vau! Kaikkea hyvää teille ❤️

  4. Tuli mieleen mm. miten nopeesti kaikki kulkee, ei meinaa pysyä perässä. Hienoa lukea tota sun tekstiä👍👍

  5. Vide, miten upee ja rehellinen kirjoitus! Oot sä kyllä huikee mimmi. Ja ku tuutte keikalta, lähetään shit het taas Islantiin 😉❤️🤭

    1. Author

      Kiitos ihana🧡 ja todellakin lähetään!!!

  6. Kannatan liputuspäivä erakoitumiselle, edes osa-aikaerakoitumiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *