Olisipa rukouskutsu myös minulle

Minimeditaatiot metsässä olivat Suomessa tärkeä osa arkeani ja täällä pääsen miltei samaan fiilikseen etsiessäni simpukoita rantaviivalta. En juuri kykene rauhoittumaan viittä minuuttia pidempään, mutta alku sekin. Lapseni hiljentyvät sadun äärelle ja nuorimmainen toivoo usein satuhierontaa. Myös he ovat rauhallisimmillaan meren äärellä.

Meditaatio ja hiljentyminen ovat vilahdelleet keskusteluissa säännöllisin väliajoin niin varhaiskasvatuksen kentällä kuin perusopetuksessakin. Pitäisi pysähtyä ja rauhoittua, jotta lapset jaksaisivat paremmin. Samaan aikaan uutisoidaan tapauksista, joissa oppilailta kielletään rukoileminen ja työntekijöitä irtisanotaan, kun he toivovat viiden minuutin mittaisia taukoa rukoillakseen työpäivän aikana.

Muslimikulttuurissa hiljentymistä harjoitetaan jo pienestä pitäen. Rukoilu kuuluu toki myös muihin uskontoihin, mutta esimerkiksi Suomen valtauskonnossa sitä näkyy nykyään enää lähinnä häissä, konfirmaatiossa ja hautajaisissa. Näin ollen suomalainen hiljentymiskulttuuri on jäänyt hiljalleen pois perheiden arjesta.

Suomessa uskonnolliset juhlapyhät rajoittavat aukioloaikoja enää vain vähän, mutta täällä tilanne on toinen. Perjantaisin, viikon ensimmäisenä vapaapäivänä, moni paikka avautuu vasta iltapäivällä. Metroliikenne avautuu vasta kahdelta ja moni kauppa sulkeutuu keskellä päivää moneksi tunniksi. Ramadanin ajan aukioloajat ovat minulle vielä mysteeri.

kyltti

Tässä maassa rukoilulle on järjestetty tilat niin ostarilta, koululta kuin aurinkorannaltakin. Rukoiluhuoneita on kaikkialla. Huoneiden lisäksi joka nurkalta löytyy myös moskeijoita. Myös rukouskutsut kuuluvat kaikkialle, olitpa sitten kirjastossa, kauppakeskuksessa tai uimarannalla. Ei ole mitenkään ihmeellistä nähdä täällä ihmistä rukoilemassa leikkikentän laidalla, mutta valtaosa näyttäisi kulkeutuvan rukouskutsun kuullessaan rukoukselle osoitettuun tilaan.

Lähi-moskeija Katarassa

Minusta rukouskutsut ovat äärimmäisen kauniita. Ne kuulostavat välillä enemmän puheelta, välillä taas laululta. Joissain puistoissa saattaa olla kahden moskeijan kaiuttimet liki vierekkäin, jolloin ilmassa leijuu kaunis, mystinen kakofonia.

Rukouskutsut herättävät minussa liikutuksen tunteita, enkä oikein tiedä miksi. Ehkäpä siksi, että rukoilussa on jotain kaunista ja ihailen muslimien kykyä rauhoittua hektisen arjen keskellä. Olen miettinyt, voisinko itsekin harjoittaa hiljentymistä aina kutsun kuullessani. En tunnusta mitään uskontoa, joten täytyisi hiljentyä jollain muulla tavalla. Jospa harjoittaisin taitoa olla miettimättä yhtään mitään.

Onko sillä loppuen lopuksi väliä, mitä ihminen ajattelee tai on ajattelematta hiljentyessään?

Rukousnauha on tyypillinen näky paikallisen miehen kädessä
Toinen Kataran moskeijoista

3 kommenttia

  1. Me ollaan tänään hiljennetty Karon beachille, naapurissa.
    Kyllä ollaan nautittu ja vielä paljon lisää on tulossa

  2. Noissa arabimaissa käydessäni olen myös toivonut, että voisin rukouskutsun kuullessani mennä vaikka ostarilla hetkeksi rukoushuoneeseen. Me täällä lännessä nauretaan muslimien tavalle rukoilla viidesti päivässä, mutta ei hetken pysähtyminen ja hiljentyminen kenellekään pahaksi olisi.

    1. Author

      Hyvin sanottu ja olen samaa mieltä!

Vastaa käyttäjälle Martti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *