Avainsana: kulttuuri

Maaliskuun puolesta välistä asti odotettu tiedotustilaisuus on vihdoin pidetty ja tuntuu huojentavalta kuulla, milloin maan tiukat rajoitukset alkavat purkautua. Askelia otettiin jo viime viikolla, kun maa antoi luvan urheilla ilman maskia ja autossa saa matkustaa taas useampi ihminen. Tosin kauppoihin ei ole enää asiaa ilman äppiä, joka kertoo health statuksen.Lue lisää

Minimeditaatiot metsässä olivat Suomessa tärkeä osa arkeani ja täällä pääsen miltei samaan fiilikseen etsiessäni simpukoita rantaviivalta. En juuri kykene rauhoittumaan viittä minuuttia pidempään, mutta alku sekin. Lapseni hiljentyvät sadun äärelle ja nuorimmainen toivoo usein satuhierontaa. Myös he ovat rauhallisimmillaan meren äärellä. Meditaatio ja hiljentyminen ovat vilahdelleet keskusteluissa säännöllisin väliajoin niinLue lisää

Oman koulutaipaleeni alkupuolella kansainvälisyys näkyi lähinnä piirtoheitinkalvoihin piirrettyinä eri maiden lippuina. Rauha piirtoheittimien muistolle. Eräs yläkoulun opettajamme piirsi muinoin epähuomiossa suoraan piirtoheittimen pintaan. Osumatarkkuuden haasteet ja desinfiointiainetta muistuttava tuoksu liittyivät vahvasti toisiinsa. Eri kansallisuuksia ei kotikunnassani juuri ollut. Rasistinen liikehdintä oli yläasteella valloillaan, enkä oikein ymmärrä mistä skinit edes saivatLue lisää

Kirjasto on ollut elämässäni aina. Saatan vieläkin tuntea sormenpäissäni Kotkan pääkirjaston lastenosaston sohvat. Punainen kangas oli hieman karkean tuntuinen ja tarjosi juuri sopivan aistikokemuksen kirjojen lukemisen lomassa. Vietin kirjastossa paljon aikaa. Saatoin istua siellä odottamassa veljeni sellotunnin päättymistä tai sitten vietimme siellä aikaa kavereiden kanssa. Samaisen kirjaston lukusali tuli tutuksiLue lisää