Vähän kuin ulkomailla olisi

Heinäkuun puoliväli on ylitetty ja löysin itseni ensimmäistä kertaa laskemasta päiviä loman loppumiseen. Enää kuukausi.

Voisi ajatella, että koko kevään kestänyt kotoilu olisi tuottanut tarpeen olla kaikkialla muualla kuin kotona. Tämänhetkinen kotona oleminen on kuitenkin erilaista. Aika on pysähtynyt, mutta eri tavalla kuin lock downin aikana, jolloin pysähtyneisyyttä varjostivat epätietoisuus ja odotus.

Tätä hetkeä ei varjosta mikään.

Nukutaan myöhään. Juodaan aamukahvit maitovaahdolla pitkän kaavan mukaan. Pelataan korttia ja nintendo switchiä. Uidaan niin että silmiä kirvelee. Käydään auringonlaskun jälkeisillä jätskeillä jossain lukuisista puistoista, skuutit alla viuhuen. Ei siivota kuin ihan riittävästi, kun ei kerran käy vieraita. Ei käydä kylässä. Ollaan vaan ja riehutaan juuri sopivasti ettei naapurisopu häiriinny. Museossa saa olla kuin museossa on paras olla – hiljaa ja omassa rauhassa. Vain aivojen raksutus kaikuu tyhjässä tilassa, ikivanhaa kimonoa tuijottaessa.

Miksi tuo on noin valtavan kokoinen, vaikka ihmiset olivat tosi pieniä silloin?

Rantojen ja hotellien uima-altaiden avautuminen on saanut ihmiset liikkeelle. Hotellit pystyvät vielä jotenkuten vahtimaan kävijämääriä ja niihin on tehtävä varaus etukäteen. Julkirannat sensijaan pullistelevat ihmisistä. Tänä kesänä auringonpalvojia on liikkellä erityisen paljon myös siksi, että ”staycation” on valtaosalle ainoa vaihtoehto. Maahantulo on edelleen sallittu vain maan kansalaisille.

Viimeaikaisen uutisoinnin mukaan Turkissa olisi kolme sairaalaa, jotka ovat valtuutettuja tekemään koronatestejä Qatareille. Testin ollessa negatiivinen, on mahdollista päästä kotikaranteeniin hotellikaranteenin sijaan. Tilanteet voivat tunnetusti muuttua yhdessä yössä, ja odottelemme toiveikkaina, josko myös kollegat perheineen saisivat mukavamman kotiinpaluun kotikaranteenin muodossa.

Ihmiset vaikuttavat onnellisemmilta. Menetetty vapaus on saatu takaisin asteittain, vaikka ei vielä ihan kokonaan. Jos tartuntamäärät lähtevät nousuun, maa ei taatusti epäröi palata takaisin ykkösvaiheeseen. Syksy näyttänee suunnan ja nautimme saavutetuista eduista kuin viimeistä päivää. Yksi niistä on afternoon tea!

Hotellissa järjestettävää afternoon teetä edelsi ihan oma ohjelmanumeronsa. Herra ties koska olen väkertänyt hiuksiani muulle kuin sotkuiselle nutturalle tai sutinut huulipunaa, korviksista puhumattamaan. Tuntui kovin juhlalliselta astua asunnosta ulos ja hypätä kaverin kyytiin. Afternoon tea oli kokonaisuudessaan elämys, sillä työkaveri paljastui kyseisen lajin hifistelijäksi. Oli muutenkin mukava keskustella pitkään jonkun muun kuin perheenjäsenen kanssa, vaikka luulin etten erakoitumiseltani enää osaisi keskustella muusta kuin epidemian aiheuttamista post-traumoista.

Skonssien ja erinäisten suolaisten ja makeiden annosten jälkeen kädet tärisivät onnesta ja sokeriövereistä. Viiden tähden hotellien aulassa pitää aina hieman viivytellä, niin saa myös autoöverit samaan laskuun. Maseratit, Bentleyt, Porchet, Maybachit ja Rolls Royset lipuvat tasaisena vanana kohti valet parkingia ja näky on aina yhtä absurdi. Lempiautoni näyttäisi olevan tällä hetkellä G-luokan Mersu, josta en tiedä muuta kuin että se on vaan tosi hieno.

Luovan kirjoittamisen kurssi toi uutta energiaa myös viime syksynä perustamani yrityksen herättelyyn. Liekö tuo pysähtyneisyyden aika tehnyt tehtävänsä senkin osalta, etten enää jaksa häpeillä haavettani tehdä duuneja myös tutun työkentän ulkopuolella. Vaikka jouduin luopumaan virastani Suomessa, en ole katunut sitä hetkeäkään. Minulle se tarkoitti uusia tilaisuuksia kokeilla siipiäni yrittäjänä. Myös oma päivätyöni on palkitsevaa, mutta huomaan kaipaavani rinnalle yrittäjyyttä, joka mahdollistaa omien unelmien toteuttamisen ja antaa tilaa luovuudelle vielä aavistuksen enemmän. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Kaikenkaikkiaan kesä on tuntunut todella hyvältä ja ennen kaikkea LOMALTA.

Vähän kuin ulkomailla olisi.