Oman lapsen opettaminen on turhauttavaa, oli kyseessä sitten pukemisen opettaminen tai läksyissä auttaminen. Molempien osapuolien asteittainen regressio näissä tilanteissa on normaali ilmiö, johon jokainen vanhempi voi samaistua. Taputin itseäni olkapäälle eilen illalla, kun huomasin selvinneeni kahden tunnin tehtävärupeamasta vain yhdellä äänenkorotuksella.
Täällä Qatarissa kaikki koulut pysyvät suljettuina kunnes toisin ilmoitetaan, ja perheet ovat tehneet tuttavuutta uudenlaisiin opetusjärjestelyihin nyt kolmen päivän ajan. Vanhemmat ovat joutuneet tahtomattaan tuplarooliin, vaikka pääasiallinen tehtävä on toimia ikään kuin linkkinä kodin ja koulun välillä. On kuitenkin selvää, ettei lasten itseohjautuvuus riitä näin suuren tehtävämäärän hallintaan ja vanhemman apu on välttämätöntä.
Jos kodeissa opetellaan uutta, opetellaan sitä myös opetushenkilökunnan keskuudessa. Opettajankoulutuslaitokset eivät valmenna online-opetukseen ja koulujen verkkopohjainen opetus on tuttua lähinnä yläkoulun ja lukion opettajille. Koulut eivät ole valmiita laadukkaan etäopetuksen tarjoamiseen, mutta who to blame? Tilanne on poikkeuksellinen kaikilla tavoin, eikä sen kestosta ole aavistustakaan.
Tilanne on absurdein useamman lapsen perheille, joissa ikähaarukka on laaja. Päiväsaikaan töissä käyvät vanhemmat saattavat käyttää jopa leijonan osan loppupäivästä kaikkien lasten koulutehtävien tukemiseen. Entäpä ne alle kouluikäiset, huomiota kaipaavat lapset? Entä vanhemman palautuminen työpäivästä?
Tilanne helpottunee ajan kanssa. Digimateriaalin omaksuminen niin kodeissa kuin kouluissa ottaa aikansa. Arvioinnin ja erityisopetuksen järjestäminen lienee suurimpia haasteita koulun puolelta, samoin kokonaisvaltainen opetussuunnitelman noudattaminen.
Mitä perheisiin tulee, suurin haaste on turvallisen tunneympäristön ylläpitäminen. Roolimuutos lapsesta oppilaaksi ja vanhemmasta opettajaksi on vaikeaa ympäristössä, jossa on totuttu olemaan perheenä. Temperamentiltaan nopeat perheenjäsenet ovat napit vastakkain entistä useammin ja kiristynyt ilmapiiri jättää muistijäljen seuraavalle päivälle. Arjen strukturoiminen voi auttaa poikkeustilanteen yli ja se auttaa myös arjessa poikkeustilanteen jälkeen. Tunteiden sanoittaminen voi tuottaa jaettua ymmärrystä.
Aina eivät vippaskonstit riitä, olipa vanhempi kuinka akateemisesti koulutettu tahansa. Poikkeustilanne vaatii joustamista kaikilta. Se joustaa, kuka pystyy.