Kulttuurishokkinsa kullakin

”Varmaan varsinainen kulttuurishokki” – oli melko yleinen toteamus ihmisten suusta kertoessani expattivuodestamme. Jäin aina hieman jännittyneeseen tilaan tuon lausahduksen jälkeen, sillä en oikein ymmärtänyt sen tarkoitusta. Näin mielessäni itseni haukkomassa henkeä kohdatessani ensimmäisen hijabiin pukeutuneen arabinaisen.

Kulttuurishokki-termiä käytetään kuvaamaan vieraaseen kulttuuriin sopeutumisesta aiheutuvaa stressiä. Nopea googletus kertoi vielä kulttuurishokin eri vaiheista, joita ovat kuherruskuukausi, shokin kynnysvaihe ja sopeutumisvaihe. Olen uskoakseni kynnysvaiheessa, sillä tunnistan vaiheelle tyypillisen vitutus- ja ahdistuskäyrän ajoittaisen nousun.

Ensinnäkin. MÄÄMITTELY. ”Of course mam”, ”Yes, mam”. Sana on tarkoitettu kohteliaisuudeksi lauseen sisälle, mutta koen sen jotenkin ahdistavana. Siitä ei myöskään pääse eroon vaikka kuinka tuttuja olisi. Respan neidit jaksavat tehdä sitä edelleen, vaikka toivoin sen loppuvan viikossa. Ehkäpä tämä on suomalaista nöyryyttä, mutta en todellakaan ole mikään määäm vaan ihan tavallinen perustyyppi, jota ei tarvitse nostaa jalustalle.

Toiseksi. TURVALLISUUS. Turvallisuus on ihan mahtava juttu. Täällä se menee vain ihan överiksi. Vartioita on joka puolella, vaikka tämä on maailman turvallisin tai vähintään toiseksi turvallisin maa. Käveletpä sitten puistossa tai metrotunnelissa, tulet törmäämään matkallasi vähintään kolmeen valkopaitaiseen vartijaan.

Turvallisuuteen liittyy myös lasten ylisuojelu. Typötyhjän metrotunnelin vartija suivaantui seisoessani hetkellisesti neljän metrin päässä jälkikasvustani. ”You have to protect them!”-hän paasasi. Toinen vartija yritti kieltää potkupyörällä ajelun samaisessa paikassa, koska vauva oli vaarassa. Kolmevuotiasta tytärtäni katsellessa nimitys vauva oli hieman yliampuva ja lisäksi tämä vauva pyöräili etanavauhtia vieressäni. Meinasin ottaa kierroksia, mutta päädyin olemaan hiljaa oman turvallisuuteni vuoksi ja kysyin asiaa seuraavalta vastaantulevalta virkailijalta. Hän oli täysin eri mieltä kollegansa kanssa.

Kolmanneksi. EPÄMÄÄRÄISET VASTAUKSET. Täällä ei kannata uskoa ensimmäiseksi saatua vastausta. Kysyttäessä samaa asiaa toisaalta, vastaus on useimmiten eri. Kolmannelta taholta saatu vastaus auttaa oikean vastauksen arvioinnissa, mutta varaudu siihen, että kysymäsi asia ei selviä ennen kuin menet itse paikalle tarkistamaan homman laidan.

Neljänneksi. KOTIÄITIYS. Olen ehtinyt olla pitkän tovin töissä nuorimmaisen vanhempainvapaan jälkeen. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat ihania ja tuntuivat ihan lomalta, mutta huomaan kaipaavani jälleen työntekoa. Nuorimmainen saa nauttia laadukkaasta varhaiskasvatuksesta kerran viikossa, jolloin minulla on mahdollisuus tehdä kokonainen työpäivä omien yritysviritelmieni parissa tai sijaistaen koululla. Täällä samassa resortissa asuu Dohan halutuin suomalaishoitaja, eikä mikä tahansa hoitaja, vaan varhaiskasvatuksen opettaja. Eikä edes mikä tahansa opettaja, vaan supertaitava opettaja!

Korostan nyt vielä, ettei kotiäitiydessä ole mitään vikaa. Olen ollut sitä kuitenkin jo minulle sopivan määrän. Haluan myös tienata rahaa ja puolison (täälläpäin myös sponsorina tunnetun ihmisen) rahakirstulla vinkuminen ärsyttää tällaista independent womania hieman liikaa. Työ on tärkeä osa identiteettiä, ainakin minulle.

Mielikuvieni kulttuurishokki ei siis ihan pitänyt paikkaansa, vaikka täällä näkee täysin hunnutettuja naisia, joilla jopa silmät ovat peitettyjä. Yritin eilen vakoilla, miten Niqab taipuu ranskalaisten syöntiin. Poikani huudahti ensimmäisen Hijabin nähdessään ”äiti, tolla on NINJA-ASU!” Lapseni ovat tämän perusteella vielä kulttuurishokin ensimmäisessä vaiheessa ja hyvä niin.