Eläimiä kaduilla

Jos kotialbumi olisi saatavilla, postaus sisältäisi kuvia minusta ja kulkukissoista, joita tapasin tuoda kotiimme. Voi olla että kissat olivat myös jonkun omia, mutta pantaa niiltä ei löytynyt. Eräs kulkukissa päätti pesiytyä vaunuissa nukkuvan veljeni naamalle kirpeänä pakkaspäivänä. Tuon tapauksen jälkeen sovimme, että kulkukissoja ei enää ruokita.

Lemmikkien pitoon liittyy ristiriitaisia tunteita. Vaikka kissat ja koirat eivät yleensä tiedä toisenlaisesta elämästä ihmisten kanssa asuessaan, mietin usein, millä oikeudella saamme rajoittaa niiden elinpiiriä oman kotimme neliöihin. Samaan aikaan tuntuu hyvältä nähdä omat perheenjäsenet huolehtimassa rakkaasta lemmikistä. Lemmikki opettaa hellään kosketukseen lohtua ja iloa tuoden.

Elämä tuntuu olevan yhtä ristiriitaisten tuntemusten kanssa tasapainoilua ja eettiset kysymykset saattavat kuormittaa kohtuuttoman paljon. Vietimme päivää uuden ystäväni kanssa Souq waqifissa ja lähestyimme eläinkauppoja täynnä olevaa kujaa. Ystäväni ei pystynyt kulkemaan kujalla, mutta minussa heräsi suuri uteliaisuuden tunne. Sovimme tapaavamme hetken kuluttua ja suuntasin kohti lintujen sirkutusta.

Kaksi sekuntia myöhemmin kaduin uteliaisuuttani. En pystynyt olemaan ajattelematta stressiä, joka eläimille syntyy ympäröivässä kakofoniassa. Onneksi ilma on jo viilennyt, joten lämpötila oli siedettävä myös eläimille. Suomessa myytäville eläimille rakennetaan yleensä suojista koostuva esittelyterraario ja eläimet saavat siirtyä piiloon niin halutessaan. Kadulla myytävät eläimet olivat vailla piilopaikkoja, mutta ainakin mieleni pyrki tulkitsemaan, että lemmikeistä pidettiin huolta tarjoamalla niille vettä, ruokaa ja virikkeitä.

Sykkeeni oli kokoajan pilvissä, mutta päätin pysähtyä ihmettelemään. Kauniita venäjän sinisiä, upeita lintulajeja. Kultakaloja, kilpikonnia ja koiranpentuja. Perheitä valitsemassa lapsilleen lemmikkejä. Tämän täytyi olla paikallisille ihan tavallinen kuja siinä missä Musti&Mirri meille suomalaisille. Doha on kuitenkin miljoonakaupunki ja volyymit ovat kaikessa suurempia. Lemmikkieläimiä pitää olla tarjolla enemmän ja ehkäpä kodinomainen lemmikkitarvikeliike on absurdi ajatus. Ison lemmikkikauppaketjun sijaan kujalla on yksityisyrittäjiä kylki kyljessä ja elanto on tienattava. Yksi leikitti kissanpentuja sulalla, toinen puki kaneja mekkoihin.

Eräs tyttö herätti minut synkästä pohdinnasta suloisten karvapallojen keskellä. Tyttäreni ikäinen lapsi hymyili kuin hangonkeksi ja suuntasin katseeni hänen käsiinsä. Hän kantoi valkoista häkkiä, jossa kyhjötti kaksi mekkoon puettua kaninpoikasta. Tytön riemu oli käsin kosketeltavaa ja samalla muistin nähneeni saman ilmeen oman lapseni kasvoilla, kun kannoimme kissanpentumme kotiin. Kuinka paljon iloa lemmikkimme ovat perheeseemme tuoneetkaan!

Kohtasimme basaarilla myös vapaana kulkevia kissoja. Täällä Qatarissa vapaaherran elämää viettäviä kissoja ja koiria on jonkin verran, mutta etenkin kissat kulkevat pitkin Dohaa turkit kiiltävinä ja hyvinvoivan näköisinä. Basaarilla kissat saattavat ilmestyä jalkoihin kesken lounashetken, mutta poistuvat jos niille ei anna huomiota. Minulle on jäänyt sellainen olo, että näistä kissoista pidetään huolta. Dohan ulkokehällä tilanne saattaa olla erilainen, mutta yritän olla murehtimatta asiaa josta en tiedä.

Maailma on yllättävän paha ja kamala paikka. Jos suuntaisin energiani pahuuteen, olisin kyvytön elämään. Yritän nähdä kauneutta ympärilläni jopa paikoissa, joissa minua ahdistaa eniten. Yritin suunnata huomioni kissan upeaan turkkiin ja vangitseviin silmiin. Kanin pikkuisiin korviin ja lintujen värikirjoon. Silmien sulkeminen on helppoa, mutta ympäröivää maailmaa ei näe silmät kiinni. Uteliaisuus voi tuottaa jotain suurempaa kuin perääntyminen. En ihmettele, miksi ihmiset haluavat suunnata kehitysmaihin tekemään avustustyötä, mutta tiedostan, että se saattaisi olla minulle liikaa. Kadun eläinkaupasta on kuitenkin hyvä aloittaa.