Blogi täytti vuoden, minä vanhenin kymmenen

Olen aina halunnut kirjoittaa. Ulkomaillemuuton suunnittelun sivutuotteena syntynyt blogi vastasi tarpeeseeni paremmin kuin hyvin, sillä saatoin käsitellä koko prosessiin liittyvää tunneaallokkoa kirjoitettujen rivien avulla. Samalla aloin työstää jotain suurempaa. Mennyttä ja tulevaa. Asioita, jotka ovat muovanneet minusta sellaisen joka olen tänään.

Ukki ja esikoiseni Taimon rannassa, Naantalissa
Äidin rakas mökki Kymenlaaksossa

Menneisyyden valinnat ja teot ovat kaikessa pienuudessaan aiheuttaneet muun muassa suurta häpeää. Niin juuri, pienuudessaan. En ole rikkonut kamalasti lakia, jos teini-ikäisen dopamiinitasoja nostanutta pikkunäpistelyä ei lueta mukaan. Hölmöily ei tuota häpeää siinä missä ystävän jättäminen ”coolimman” ystävän vuoksi, tai saman kaveripiirin sisällä tapahtuneet ihastumiset ja kuhertelut. Tai se, että en puuttunut kiusaamiseen, vaan koitin tasapainoilla kiusaajien ja kiusattujen välillä.

Häpeän lisäksi olen tunnistanut itsessäni myös kateuden tunteen. Toisaalta, myös todella suuren tarpeen tulla huomatuksi. Olen ollut kuin pikkulapsi, joka on saanut tyydytystä negatiivisen käytöksen tuomasta huomiosta. Positiivista huomiota oli paljon vaikeampi saada. Palautetta siitä, missä olin hyvä ja taitava.

Vanhaa Raumaa

Menneisyydessä on myös paljon vahvuutta ja sinnikkyyttä. Olen kirjoittanut ylioppilaaksi suuren kaaoksen vallitessa. En ole retkahtanut kaidalle tielle, vaikka monessa kaveriporukassa se olisi ollut mahdollista. Olen pelastanut äitejä, isejä, lapsia ja kissoja kiipelistä. Hullua rohkeutta.

Olen tukenut, ollut läsnä. Taistellut omien, lasteni ja puolisoni oikeuksien puolesta tilanteissa, joissa on vaadittu puolen valitsemista. Olen antanut anteeksi niin monta kertaa. Antanut uusia mahdollisuuksia. Olen ollut itsekäs ja epäitsekäs. Asettanut rajoja. Päästänyt irti. Olen taistellut tieni tähän, missä olen nyt, niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin.

Ennen kaikkea, olen kasvanut puolisona, äitinä, ystävänä ja työkaverina. Siskona. Hyväksynyt heikkouteni, alkanut vaalia vahvuuksiani. Valjastanut eritysherkkyyttäni ja temperamenttisuuttani.

Raision vanhaa rautatietä, joka on yhä satunnaisessa käytössä
Raision Kaanaan peltoja

Henkilökohtaisista aiheista kirjoittaminen on samaan aikaan sekä palkitsevaa että rankkaa. Olisi niin paljon helpompaa kirjoittaa huonekalujen ominaisuuksista ja vertailla lastenvaatteita. Tai mistä minä tiedän. Moni lastenvaatteista ja sisustuksesta kirjoittanut on myöhemmin kertonut suurista talousvaikeuksista, joita täydellisyyden tavoittelu on aiheuttanut.

Nyt vuoden jälkeen olen alkanut hiljalleen ymmärtää, että blogin kirjoittaminen on vähentänyt aitoa dialogia muiden kanssa. On ollut helppoa välittää omia kuulumisia blogin kautta, mutta kaipaamani tärkeät, ne tärkeimmät, keskustelut ovat vähentyneet.

Kaipaan dialogia ja henkilökohtaisempaa yhteyttä.

Kuopukseni, joka saapui aika valmiiseen pöytään
Yksi viisaimpia tuntemiani ihmisiä

Blogi ei katoa ja kirjoitan silloin kun hyvältä tuntuu. Ehkä kerran kuussa, ehkä kerran puolessa vuodessa. Ehkäpä löydän toisen väylän tuottaa tekstiä, sillä kirjoittaminen tuottaa minulle tunteen vapaudesta. Synninpäästön ja ripittäytymisen.

Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet tekstejäni. Erityisesti haluan kiittää teitä, jotka olette ottaneet aikaa ja kommentoineet niitä. Sisälläni elää yhä pieni lapsi, joka nauttii positiivisesta huomiosta. Siitä, että saan palautetta niistä asioista, joissa olen taitava ja hyvä. Uskon, että se resonoi samoin meissä kaikissa.

Kuulemisiin!

Ps. Kiitos puolisolleni, jonka kanssa olemme muovautuneet vuosien saatossa saumattomaksi, mutta silti pitäneet itsemme.

15 kommenttia

  1. Kiitos Marju, sun blogia on ollut ilo lukea!❤Pitää tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä itselle. Luen vastakin – oli se sitten vaikka sen puolen vuoden kuluttua. ❤

  2. Toivottavasti saan aina välillä kuulla kuulumisia jostakin kanavasta kuitenkin! Kaikkea hyvää jatkoon 🧡

    1. Author

      Kiitos! En usko että pystyn tästä hevillä luopumaan 🙂

  3. Hei!

    On ollut mielenkiintosta lukea teidän vuodesta. Kiitos, kun olet jakanut palasia elämästänne! 🙂

  4. Aina niin mieluista lukea blogiasi. Ihailuni. Hyvä kun sain näin paljon kirjoitettua! Tervrhdys täältä.

  5. Aina luen, harvoin kommentoin. Kaikki mitä ”Haukka olkapäällä” on julkaissut on ollut upeeta luettavaa!
    Ihailen ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa noin kuin sinä. Ihailen siis sinua❤️. Itse saan kasaan korkeintaan kauppalistan🙄🤔
    Jatka kirjoittamista, minä luen aina!!
    Terkkuja kaikille ja pysykäähän terveinä😘😘

  6. Tää on ollut upea, yhtä aikaa rehellisen kipeä ja hauska blogi, jota olen seuraillut, joskaan en koskaan kuitenkaan kommentoinut täällä 🤔😎
    Jatka tuolla omalla linjallasi, omaan tahtiisi ilman paineita kirjoittamisesta. Väkisin ei varmaan saa mitään itselleen tyytyväisyyttä tuovaa kirjoitettua, joten kirjoita silloin kun se tuntuu itsestäsi hyvältä ja oikealta 🤗
    Me täällä päässä otamme kyllä sen silloin vastaan emmekä pidä sitä itsestäänselvyytenä, me ihmiset kun osaamme vaatia itseltämme ja toisiltamme joskun liikojakin.
    Pidä linjasi Marju, ole oma ihana aito itsesi ja tee just sitä mikä tuottaa iloa sydämeesi 💗

  7. Kiitos kirjoituksistasi.
    Tolla luovuudella sinun tulisi alkaa kirjailijaksi🇫🇮

  8. Kiitos Marju! 😘 On niin ihana aina lukea sun blogia! 😍😍😍

  9. Ihana teksti, ja puhutteleva aihe, josta ehdottomasti olisi paljon jaettavaa ja opittavaa, jos olisi mahdollisuus jutella livenä. 💕 Jostain syystä kynnys kommenttiin netissä on korkeampi, kuin kasvokkain olisi, pitäisi olla muka valmiimpia lauseita. No, tällä kertaa kommentoin edes tämän puolikkaan verran. 😊

Vastaa käyttäjälle Martti M Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *