Aina yhtä vaikea ennustaa

Suomessa vuodenajat ovat melko selkeät, kun taas täällä vuodenaikojen vaihtelun huomaa vasta nyt, kun takana on kokonainen vuosi aavikolla asumista. Kesän kuumuus on vaihtunut syksyyn, joka tarkoittaa jopa kohtalaisen mukavia aamuja ja iltoja.

Kesäkuukausiksi uhkailtu kosteus hiipi maisemiin tavallista myöhemmin. Kosteus on ehkä jopa kuumuutta tukalampi ilmanala. Sen haistaa, maistaa ja tuntee ihollaan. Mikään ei kuivu ja aurinkolasit huurtuvat sadasosasekunnissa. Lenkin jälkeen vaatteista saa puristaa vettä, vaikka keskisyke olisi madellut lähempänä leposykettä.

Suomessa rakastan erityisesti syksyn lähestyvää olemusta. Valon leikkiä ja kutkuttavia ensi hetkiä sienimetsässä. Nenää kipristävää kylmyyttä, villapaitoja ja hevosen höyryäviä sieraimia. Syksy tarkoittaa valmistautumista uuteen aikaan, jonka olemusta on vaikea ennustaa. Koska tarvitaan ensimmäisen kerran skrapaa? Milloin saadaan ensilumi? Koska näen ensimmäisen pipon jonkun oppilaan päässä? Milloin on pakko laittaa sormikkaat käteen?

Tämäkin syksy on tarkoittanut valmistautumista uuteen aikaan, jonka olemusta on ollut vaikea ennustaa. Vaikka aavikon syksystä puuttuu perinteiset lööpit siitä kuinka sää yllätti autoilijat, olemme saaneet lukea uutisia mm. siitä kuinka ministeriö yllätti opettajat.

Koulujen piti alkaa ”normaalisti”, mutta pian ilmoitettiin aivan muuta. Oppilaat alkaisivat käydä koulua kolmen päivän sykleissä: Yksi päivä koulussa ja kaksi päivää etänä. Meille järjestely tarkoitti lastenhoitajan palkkaamista, sillä en halunnut isoimman lapsen ottavan vastuuta nuoremman etäkoulunkäynnistä. Koulut alkoivat, mutta muutamaa päivää myöhemmin perheet saivat päättää, siirtäisivätkö he lapsensa kokonaan online-opetukseen.

Koulua ehdittiin käymään jälleen muutaman päivän ajan, jonka jälkeen saimme tiedon, että suuri online-oppilasmäärä mahdollistaisi muiden oppilaille useampia päiviä koululla. Siirryimme malliin, jossa oppilaat saapuisivat koululle joka toinen päivä.

Maskit ovat arkipäivää ja niiden käyttöä vaaditaan myös oppilailta. Opetuksen kannalta maskin käyttö tarkoittaa hitaampaa ja selkeämpää artikulaatiota, sekä suurempaa äänenvoimakkuutta. Oppilaiden puheesta on usein vaikea saada selvää ja äänteiden opettaminen tuottaa vaikeuksia, kun ”huulilta lukeminen” puuttuu.

Lapset vaikuttavat tottuneen maskeihin, mutta etäisyyden pitäminen toisista on yhä hankalaa. Ylempää tullut määräys velvoittaa kouluja pitämään vain 15 oppilasta luokasta kerrallaan, joten ainakin luokkatilanteet ovat ruuhkattomampia. Oppilaat eivät saa jakaa leluja ja ulkovälkät ovat kuumuuden vuoksi vielä kiellettyjä. Arki on monin tavoin erilaista niin opettajan, oppilaan kuin vanhemmankin silmin.

Mitä itse virukseen tulee, olemme liikkuneet samoissa lukemissa noin kahden kuukauden ajan. Alle 300 tapausta per päivä. Ulkomailta palaavien tartunnat ovat olleet alle 20 per päivä. Tänään saavutimme suuren virstanpylvään, kun tautitapauksia uutisoitiin olevan alle 200 päivän aikana. Suomeen verrattuna Qatar ei ole unohtanut koronan olemassaoloa hetkeksikään.

Itse kyllä unohdin hetkeksi, kiitos brunssin ja sangrian.

Elämä alkaa olla maskeja ja omituista koulunkäyntiä huolimatta melko normaalia. Oppilaiden yleinen kömpelyys lienee koronakevään lieveilmiöitä, sillä leikkipuistot ovat olleet ja ovat yhä kiinni. Kokoontumisten kokoa säädellään edelleen, mutta todellisuudessa niiden valvominen on liki mahdotonta. Kaikista ylilyönneistä huolimatta maa on onnistunut viruksen hallinnassa, mutta tiheästi asutussa miljoonakaupungissa kaikki on vielä mahdollista. Henkinen valmistautuminen mihin tahansa kannattaa, sillä muutokset tapahtuvat tunnetusti yhdessä yössä.

Kultareunuksena tälle kaikelle on ehdottomasti lastenhoitajamme. Hoitajan metsästäminen nanny-ryhmästä tuntui vähintään yhtä typerältä idealta kuin varaamani autokouluaika, mutta molemmat oli tehtävä. Homma meni sukkana sisään ja ensimmäinen haastattelemamme nannyehdokas vaikutti siltä, että voisin jättää lapseni hänelle heti. Se jos mikä on paljon sanottu ainakin omalla kohdallani.

Lapsemme saavat kielikylpyä kuin vahingossa ja nuorimmainen haluaa katsoa piirrettynsäkin englanniksi, koska haluaa oppia kieltä. Online-koulu sujuu hyvin ja pienenä extrana meille vanhemmille on siisti koti ja pyykätyt ja viikatut vaatteet. En kestä.

Samaan aikaan voin pahoin ajatellessani nannyjen kohtaloa. Monet heistä ovat jättäneet lapset kotimaahansa ansaitakseen perheelle rahaa. On vaikea ymmärtää tuota tapaa, mutta samaan aikaan on hyväksyttävä se tosiasia, ettei heillä ole vaihtoehtoa. Moni heistä kokee olevansa enemmän turvassa täällä.

Oma nannymme on ehkä hintavampi kuin moni muu, mutta maksamme hänelle mielummin enemmän. Hän on sitäpaitsi aivan ihana, aurinkoinen ja lapset rakastavat häntä.

Toivon autokouluuni vähintään yhtä hyvää tuuria kuin nannyn etsinnässä. Tarina kertoo, ettei lääkärin stetoskooppi kaulalla auta, mutta itkevä nainen saattaa saada tahtonsa läpi. Kapteenin pakeille voi päästä jos on oikein ovela, mutta se ei välttämättä ole viisasta. Pitää varoa päivän viimeistä inssiä, sillä päivän läpäisijöiden maksimimäärä on jo ylitetty. Niin ja älä vain katso kuollutta kulmaa, saatika hidasta liikenneympyrässä.

Elämä taitaa olla yhtä valmistautumista uuteen aikaan, jonka olemusta on vaikea ennustaa.