Anna mun kaikki kestää, sanos suomalaine

Lähi-Itä alkaa tyhjentyä expatrioteista kesälomakauden alkaessa. Toki kaikki eivät ole etuoikeutettuja matkustamaan, mutta virta on joka tapauksessa suuri, sillä maan kolmesta miljoonasta asukkaasta 2/3 on muualta tulleita. Maa mahdollistaa maahanpaluun tietyin reunaehdoin: tällä hetkellä tänne saavat tulla vain maan kansalaiset, joilla on edessään kahden viikon karanteeni määrätyissä hotelleissa. Elokuusta alkaen lupa heltiää myös ID:n haltijoille, joilla on ainakin nykyisen tiedon valossa edessä sama hotellirumba.

Olemme päivitelleet tahoillamme, kuinka maa aikoo toteuttaa villin ajatuksensa saattaa kaikki sadattuhannet palaavat vierastyöläisensä muutamaan karanteenihotelliin lomakauden loppuessa. Toinen kysymys on, kuinka kukaan pystyy kustantamaan karanteeniaan, kun halvimmat hinnat alkavat tuhannesta eurosta per lärvi. Ehtojen mukaan yhteen huoneeseen saa majoittaa yhden pikkulapsen, joten meidän tapauksessa Alvar ja Oona viettäisivät kaksi viikkoa keskenään huoneessa, josta ei saa missään nimessä poistua ja jonka oven eteen tuodaan ruokaa kolme kertaa päivässä. Ruokia ei saa tilata muualta ja kukaan ei tiedä, mitä ruokaa edes tarjoillaan.

Anna mun kaikki kestää.

Tällä hetkellä olen melko vakuuttunut siitä, että maa taivuttelee expatteja jäämään kesäksi aloillensa, jottei virusta tulisi tänne ulkopuolelta. Suuria investointeja vaativa karanteenijärjestelmä pelottanee monia, mutta samaan aikaan piilee riski, ettei maahan haluta enää palata takaisin. Kuka rakentaa stadionit loppuun ja pyörittää bisneksiä? Haiskahtaa pelottelulta, joka kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Omat lentomme ovat edelleen auki, vaikka matkustamiseen on enää pari viikkoa. Lentoyhtiö ei ole juuri kommentoinut asiaa ja olemme henkisesti valmistautuneita jäämään tänne. Paluun karanteenipakko sai meidätkin empimään, mutta suomalaisena olen ennemminkin järkyttynyt nauttimastani epäluottamuksesta. Valtaosa suomalaisista lähti lomailemaan Suomeen kaikesta huolimatta ja emmeköhän mekin kirmaa perässä, jos luoja suo. Tai joku muu taho. Aivan sama kuka.

Kävimme pari päivää sitten retkellä pohjoiskärjessä ja uitimme jalkojamme salaa meressä ihan pienesti. Tosiasiassa tuo ranta ei ole julkinen, vaan todella salamyhkäinen rantakaistale täynnä roskia ja lasinsiruja. Katseemme kiinnittyi kuitenkin aavaan mereen, joka vastaanotti meidät lämmöllä. Leijasurffarit nauttivat tuulesta sydäntensä kyllyydestä. Haluan kokeilla lajia vielä joskus, nyt kun painankin jo ihmisen verran ja vähän päälle.

Kerätessäni simpukoita huomasin pientä väreilyä sydänalassani. Ompa ihana viettää vielä toinen vuosi täällä. Vaikka maa aiheuttaa toimillansa vähintään vatsahaavan, elämä on täällä hyvää. Palatessamme Suomeen tulemme huomaamaan, että elämä siellä on vielä parempaa. Joskus on vain lähdettävä kauemmas jotta sen ymmärtää.

Pari päivää sitten avatut puistot tuottavat suurta iloa ja on ihanaa katsella ympäröivää elämää taas toisenlaisesta perspektiivistä. Ei enää kukkuloiden juurelta, vaan niiden päältä. Kauppojen avautuminen ei kiinnosta yhtä paljon kuin linnunlaulu, iloiset vastaantulijat ja yhteiset jäätelöhetket ulkona. Kyllä tässä pärjätään, oli lopputulema mikä tahansa.

1 kommentti

  1. Kiva positiivinen, innostunut kirjoitus. Kyllä me kohta nähdään!!

Vastaa käyttäjälle Martti M Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *