O helga natt

Voiko vuosi mennä näin nopeasti?

Ihan kuin joulu olisi ollut vasta hetki sitten. Muistan sen niin elävästi. Jouluruoat loistivat poissaolollaan ja tyhjiö korvattiin överillä ravintola-aamiaisella ystäväperheen kera. Seurasimme joulurauhan julistusta tietokoneelta ja katselimme kun lapset avasivat lahjoja. Soiteltiin Suomeen. Joulu oli kiva, loma vielä kivampi. Tänä jouluna uutuuden viehätys ulkomailla vietetystä joulusta on mennyt matkojaan ja ikävöin joulua Suomessa. Mitä oikein ikävöin?

Lapsena tapasimme matkustaa isän silloisen työpaikan maille kuusenhakureissulle. Kuusen valinta oli pyhää toimintaa. Hänestä kuuset olivat täydellisiä. Niin täydellisiä, että niitä kerättiin vajan seinälle kymmenen vuoden ajan.

Siinä missä puolisoni vanhempien kuusi tuikkii tarkkaan harkitussa, vuosittain vaihtuvissa väreissä, meidän kuusemme on näyttänyt samalta jo ennen ajanlaskun alkua. En muista vanhempieni ostaneen yhtään uutta koristetta joulupuuhumme ja osalta koristeista puuttuu pää tai raaja. Voin tuntea ne kaikki koristeet sormenpäissäni. Olkinen joulutähti, aarikan tontut, olkiset pukit. Niin suloinen, muistoja henkivä kuusi. Kuusi tavattiin tuoda sisään aina vasta jouluaattona ja koti koristeltiin jouluiseksi kuusen sisääntulon myötä. Sitä ennen keskityttiin perinteiseen joulusiivoukseen, sillä jouluhan tulee tunnetusti komeroihin ja vitriineihin. Mitenköhän käy nyt, kun vanhempani ovat muuttaneet kerrostaloon? Missä kuusi odottelee aatto-aamua?

Tänä jouluna minulle tuli tarve saada kuusi. Aidon kuusen olisi saanut 600- 800rialilla (noin 150-200 euroa), mutta paikallisen metsän kasvatteja ei ollut tarjolla. Ei pääse edes itse kaatamaan. Löysin muovikuusia. Ummistin silmäni hetkeksi ja selitin itselleni ostokseni tarpeellisuuden. Katsoin juuri tällä viikolla dokkarisarjaa Valolla kirjoitettu (netflix), jonka jälkeen päätin etten enää koskaan osta ilmapalloja. Tämänkin rumiluksen on taatusti tehnyt joku intialaislapsi. Ahdistaa.

Joulupuu rakennettiin ja lasten mielestä tämä on paras joulu ikinä. Olisin halunnut päättömiä ja jalattomia koristeita, mutta sellaisia ei ollut tarjolla. Tällä hetkellä kuusi on täynnä minifiguureja ja sen ympärillä on mitä ihmeellisempiä leikkejä. Kolmikko istuu edelleen saman neliön sisällä leikkimässä.

Lapsemme luokalla todettiin tovi sitten koronatapaus. Koko perhe valmistautui viettämään seuraavat kaksi viikkoa karanteenissa, mutta lopulta vain lapsemme testattiin. Tulos oli negatiivinen, mutta hän jäi 12 päiväksi karanteeniin. Muu perhe sai liikkua vapaasti. En ole vieläkään löytänyt logiikkaa tämän mallin takana. Jätkä ei ole valittanut kohtalostaan lainkaan ja nauttii etäopiskelusta, kun luokkatoverit eivät ole kuulemma silloin vieressä riehumassa. Hänelle näyttää riittävän sisarusten seura, korttipelit, shakki ja Nintendo. Pitäisikö olla huolissaan?

Pojan karanteeni sai miettimään joulua ja loma-aikaa. On hyvin mahdollista, että sama kuvio toistuu joulun alla. Sen myötä myös kaikki lomalle suunnitellut aktiviteetit pyyhkiytyisivät pois. Siispä päätin olla suunnittelematta ja joulun rakentaminen kotiin saisi riittää.

Mitä oikein ikävöin? Kai se liittyy perinteisiin. Kuuseen, rumiin koristeisiin ja yhdessäoloon. Siihen, mitä itse muistan joulusta ja mitä haluaisin lasten muistavan. Joulu tulee kaikille sitä haluaville, myös kaltaisilleni tapakristityille.

Tänä vuonna joulu on erilainen joka puolella maailmaa. Haluan lasten muistavan tämänkin. Ettei kaikki aina mene niinkuin Strömsössä.

”But miss, I want!”

1 kommentti

  1. Hieno kirjoitus taas!
    Kiva että perinteitä on ja ainahan niitä tulee lisää😎😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *