Jotenkin ihastuttavan maukas ja tasapainoinen

Kaikki tuntuu olevan nyt yhtä koronaa ja ilahduin suuresti nähdessäni jutun proseccosta hesarin sivuilla. Harmi, että paikallinen alko ehti sulkeutua Ramadanin alkamisen myötä muutama päivä sitten, sillä olisin lähettänyt sponsorini matkaan alta aikayksikön. Sponsorinani toimii siis puolisoni ja joudun kääntymään lain mukaan hänen puoleensa aina silloin kun haluan ostaa viiniä tai poistua maasta. Toistaiseksi lupa on herunut, mutta prosecco-himon pahetessa tilanne voi muuttua kertaheitolla kuin kouluihin liittyvät päätökset konsanaan.

Ramadan-ajan työvaate ja juuri herännyt rouva

Kouluun liittyvät asiat ovat näemmä tapetilla joka maassa. Toisaalla kouluja ei suljettu lainkaan, kun taas toisaalla niitä on alettu avaamaan hiljalleen. Suomessa eletään jännittäviä aikoja asian suhteen ja kansalaiset ovat kommentoineet asiaa kovaan ääneen. Täällä koulujen sulkemiseen liittyi monenmoista jännitysmomenttia. Ensin koulut pysyivät auki huhuista huolimatta, ja toisessa hetkessä ne päätettiin sulkea välittömästi. Etäopetuksen alettua valtio ilmoitti yhtäkkiä etäopetuksen loppuvan kokonaan, mutta eipä kulunut aikaakaan, kun etäopetusta jatkettiin taas normaaliin tapaan. Kukaan ei juuri kommentoinut tapahtumia ainakaan julkisesti.

Tällä hetkellä etäopetus pyörii kaikissa maan kansainvälisissä kouluissa joita on yli 300. Myös valtion koulut ovat kiinni. Koulut pysynevät kiinni ainakin Ramadanin yli, mutta elämme päivä kerrallaan. Ramadan on jo itsessään eräänlainen toistuva poikkeustila etenkin arabivaltiossa. Esimerkiksi kaikkien maassa työskentelevien työaikaa on supistettu usealla tunnilla ja oppilaat ovat koulussa vain neljä tuntia päivässä. Ramadan on paljon muutakin, mutta näin poikkeustilan poikkeustilassa en pääse näkemään ja kokemaan sitä koko komeudessaan. Voin vain nauttia rukouskutsuista ja määräyksestä olla juomatta ja syömättä julkisilla paikoilla kunnes aurinko laskee.

Kauppaan ei ole enää asiaa ilman maskia

Näin ulkosuomalaisen näkökulmasta Suomi on edelleen paikka, jossa mielipiteitä lausutaan julki ja niitä kuunnellaan. En osaa sanoa kuinka paljon asuinmaani paikallishallinto kuuntelee asianosaisia, mutta julkista mielipidekirjoittelua saa seurata ainoastaan facebookista ja instagramista. Paikallislehti ei julkaise tarinoita ihmiskohtaloista tai yritysten konkursseista, kun taas suomalainen media elää tarinoista – oli loppu sitten surullinen tai onnellinen.

Suomessa koulujen avaamisesta keskustelee koko kansa. OAJ haluaa koulujen pysyvän kiinni, samoin osa opettajista. Toiset ihmettelevät opettajien halua jatkaa etäopetusta samalla kun kauppojen, ravintoloiden ja sairaaloiden henkilökunta paiskii töitä jatkuvan tartutariskin uhalla. Opetusministeriltä penätään henkilökohtaista mielipidettä asiaan, mutta hän luottaa mielummin asiantuntijatahoihin oman intuitionsa sijaan.

Nautin Suomen tavasta keskustella kansalaistensa kanssa. Samaan aikaan tunnen helpotusta siitä, ettei minulla tarvitse olla kantaa asiaan ja toimimme täysin valtion ohjeistusten varassa. Jokainen valtio yrittää tehdä esimerkkisuorituksen taudin hallinnassa ja Suomi yrittää voittaa edes Ruotsin. Asuinmaani haluaa puolestaan infran kuntoon ennen jalkapallon MM-kisoja.

Yllä olevien käppyröiden mukaan valtiot saavuttavat tautihuippunsa eri aikoihin ja aika näyttää, kenen strategia on ollut toimivin. Tarkastelin Hesarin Prosecco-artikkelia tarkemmin ja löysin käypiä lauseita Korona-hallinnan loppuarviointiin:

”Jättää tyylikkään, ryhdikkään ja raikkaan jälkimaun”

”Lyhyehkö, mutta miellyttävän hedelmäinen maku”

”Hyvät ryhdikkäät kuplat. Jälkimaussa persikkaa ja ylitsevuotavaa hedelmäkaramellia. Hyvä rakenne, mutta turhankin aromikas”

”Aistittavissa pikemminkin yrttisyyttä, viheromenaa ja greippimäistä makua, joka tuntuu myös jälkimaussa”

”karvaan oloinen jälkimaku”

”viini, jossa on pituuttakin mukavasti”

2 kommenttia

Vastaa käyttäjälle Marju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *