Expattielon nurjalla puolella – Koronablues

Expattielo ei ole varsinaisesti näyttänyt parhaita puoliaan viimeisten kuukausien aikana, vaikka eipä se ole tosin aurinkoiselta näyttänyt muuallakaan. Vaikka arki on pääosin ollut kivutonta, rentoa ja mukavaa, kahden kuukauden rajapyykki pysähtyneessä tilassa alkaa tuntua pääkopassa.

Kidutan itseäni miettimällä kevätpuuhia Suomen kodissamme. Vaikka en ole mikään viherpeukalo, näen itseni kääntämässä kukkapenkkiä ja odottelemassa ensimmäisiä raparperinalkuja talon nurkalta. Kukkapenkkini on todellisuudessa katastrofi ja raparperit kasvavat takapihan risukasan alla. Raivopiirakkaan nekin kyllä taipuvat.

Takapihaltamme avautuu ihana kallioinen metsä. Sieltä löytyy sieniä ja mustikoita ja mitä ihanampia kiipeily- ja majanrakennuspaikkoja. Siellä viihtyvät myös miljoonat muurahaiset. Muurahaiset pitävät erityisesti pihakukistani, jotka olen onnistunut pitämään hengissä jo pari vuotta. Ne rakastavat myös taloa ympäröivää kivetystä ja kuljemmekin pitkin kesää kiehuvat vesiastiat kourassa tappamassa pikkupaskiaisten jälkeläisiä. En myöskään ymmärrä, miten noin korkealla sijaitseva tontti voi kärsiä metsäkauriiden kaltaisista tuholaisista. Olivat vieneet vuokralaisen kevätkukkien nuput ja jäytäneet ainokaista omenapuutani (joka on muuten koominen näky jättimäisten mäntyjen vieressä).

Vaikka pihahommiin liittyy vahva viha-rakkaus-suhde, näen tällä hetkellä pelkkää vaaleanpunaista. Näen itseni kyykkimässä raparperitaivaassa marimekon kahvikuppi kädessäni. Tervehdin naapureita ja ryystän lisää kahvia. Huudan ikkunasta ”SYÖMÄÄN!”. En välitä, vaikka ruohonleikkurimme on 50-luvulta ja sakkaa ensimmäisellä neliömetrillä. En välitä, vaikka etupihan hiekka valuu naapuritontille aina sateen koittaessa. Olen ZEN.

Naapuritornin ystäväni diagnosoi minulle koronabluesin, joka kuulemma leviää etenkin meidän suomalaisten keskuudessa. Tämä on melko vakava tauti ja se saattaa aiheuttaa ennenaikaisen paluulippujen ostamisen Suomeen. Hain jo töitäkin Suomesta, mutta vaivuin syvemmälle bluesiin kuullessani paikan menneen sivu suun. Olen toki äärimmäisen iloinen tulevasta vuodesta täällä aavikolla, sillä saan tehdä oman alan töitä mahtavassa porukassa. Tällä hetkellä haluan kuitenkin vain upottaa sormeni kotipihani multaan.

Tämä kesän osalta multasormet jäävät vain mielikuviksi, sillä olemme päättäneet jäädä kesäksi aavikolle. Jahkasimme päätöksen kanssa aikamme, ja suorien lentojen loppuminen sinetöi asian lopullisesti. Kissojen kannalta lentomatka pitenee sietämättömän pitkäksi ja on ylipäätään epäselvää, pääseekö maahan edes takaisin. Tällä hetkellä maahan saavat tulla ainoastaan maan omat kansalaiset.

Koronabluesin keskellä on syytä kääntää katse asioihin, joihin voin vaikuttaa ja joista saan olla kiitollinen. Iloitsen hulvattoman hauskoista kanssa-suomalaisista, jotka ymmärtävät ajatuksiani. Iloitsen Suomessa olevista läheisistä ja ystävistä jotka ovat lähellä vaikka niin kaukana, lasten englanninkielen kehittymisestä karanteeniajasta huolimatta, hyvästä ruoasta. Töistä, kodista, merestä. Iloitsen tuosta aloe verasta, joka jaksaa viherpiiperrystäni hänen lehviensä ympärillä. Kissoista, jotka tuovat iloa. Puolisostani joka jaksaa aina olla toiveikas.

Laittakaahan niitä kuvia marimekoistanne, kukkaistutuksistanne ja syksyn sienisadosta. Metsästä, merestä, rantakalliosta. Hevosista ja heinistä. Haluan nähdä ne kaikki ja iloita Suomen kesästä etänä. Iloitsen teidän puolesta!

4 kommenttia

  1. Mä niin ymmärrän tunteen. Tosin meillä karanteeni ja Covid-19 toi eteen faktan, että työt siltä pääelättäjältä loppuu ja jos ei uutta löydy aavikolta niin paluu Suomeen tulee tyttären koulun kannalta pahimpaan aikaan eikä itsellekään töitä ole tiedossa. Mutta samassa jamassa puoli maailmaa, tähän kai on vaan (positiivisesti) yritettävä asennoitua. Vielä taistelemme, katsotaan mitä tuleman pitää. Kaikkea hyvää toivoen.

    1. Author

      Huh, tuo taas perspektiiviä omaan vatulointiini. Toivottavasti työasiat selkiintyvät. Tsemppiä!

  2. Tere
    Tänään 13.5. KRISTIINAN lasku.
    Aiomme mennä Nuokkoihin säävarauksella viikonloppuna, meitä lämmittää uusi lämppäri😎😎😎

    1. Author

      Kuulostaa kivalta! Oppipoikapurjehdus jää tältä kesältä. Ensi kesänä sitten!

Vastaa käyttäjälle Piitu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *