Blogin perustamisesta – ensiaskeleet

Sisältää mainoslinkkejä ja tunnistat ne *tästä merkitsemistavasta

Moni luokkakaverini kirjoitti päiväkirjaa jo alakouluaikoina. Ne olivat varjeltuja salaisuuksia, jonne taidettiin vuodattaa syvimmät tuntemukset niin ihastuksista kuin ärsytyksistä. Moni kertoi polttavansa päiväkirjansa 18-vuotispäivänä ja se kuulosti jännittävältä siirtymäriitiltä aikuisuuteen. Savua en tosin koskaan nähnyt.

En ole juurikaan kirjoittanut mitään, ellei koevastauksia, kirjevihkoja ja työhakemuksia lasketa. Kirjaimet ovat tupanneet aina hyppimään ja luetun ymmärtäminen on tuottanut aina vaikeuksia. Vaikka olenkin päässyt kaikesta huolimatta aika pitkälle, lukivaikeudet ovat jättäneet jälkensä kirjoittaja-identiteettiin. Olen kuitenkin jo pitkään halunnut tuottaa ajatuksiani näkyviin, joten päätin aloittaa sen nyt, kun siihen on enemmän aikaa. Tätä blogia on tosin vaikea polttaa 50-vuotispäivänä.

Ohessa muutama steppi oman blogin perustamiseen!

Blogialustan valinta

Mille alustalle blogi kannattaa perustaa? Netti on pullollaan ilmaisia blogialustoja, joilla blogin voi aloittaa helposti. Näistä esimerkkeinä nostettakoon blogspot, lily, rantapallo ja wordpress.com. Alustat sopivat hyvin blogiharrastuksen ylläpitämiseen, mutta ammattimaisempaa suuntaan liikuttaessa lienee parasta valita esimerkiksi wordpress.org. Lue aiheesta lisää esimerkiksi *täältä.

Oma blogini on wordpress.org-alustalla. Se vaatii hieman kikkailua, mutta mahdollistaa sivujen loputtoman muokkauksen ja saan kaiken mahdollisen tuoton omaan pussiin. WordPress.org on ilmainen, mutta vaatii oman verkkotunnuksen ja webhotellin. Hankin oman verkkotunnuksen web-hotellin hostingpalvelu.fi-osoitteesta. Kustannukset: 54e/vuosi + domainin kertamaksu 15,90. Jos sinulla on ylimääräistä rahaa ja haluat nettisivut pystyyn todella helposti, tsekkaa esimerkiksi *tämän yrityksen paketit.

WordPress.com

Blogilla tienaaminen

Hymähtelen alaotsikkoa näppäillessäni. En ole oikea ihminen puhumaan blogilla tienaamisesta, vaikka kokonaissaldoni onkin jo huimat 0,18 euroa mainostuloa. Olen kuitenkin kiinnostunut ilmiöstä ja harjoitellut mainontaa sivuillani. Uuden opiskelu sopii työorientoituneille aivoilleni tämän väliaikaisen kotiäitiyden rinnalle.

Veljeni lukuisista kehotuksista viisastuneena olen alkanut käyttämään KVG-metodia verkkomaailmaan liittyvissä haasteissa. KVG tulee sanoista Kysy V#### Googlelta. Yllättävän moni asia on ratkennut tämän metodin avulla, kuten esimerkiksi blogimainonnan aloittaminen. Blogien yleisin markkinointitapa on ns. affiliate-markkinointi. Affiliate-markkinoinnissa passiivinen tulo saadaan aikaiseksi mainostamalla yritysten tuotteita. Mainostaminen johtaa komissioon silloin, kun joku tilaa tuotteen siirryttyään yrityksen verkkokauppaan blogisi kautta.

Affiliate-markkinoinnissa ei yleensä kontaktoida yritystä suoraan, vaan markkinointisopimus tapahtuu affiliateverkoston kautta. Bloggaajan kannattaa siis liittyä johonkin affiliateverkostoon, kuten tradetrackeriin.

Affiliateverkostoja kannattaa etsiä myös googlesta, sillä esimerkiksi wordpressillä on oma affiliate-ohjelma ulkopuolisen verkoston sijaan. Jos siis haluat mainostaa jotain tiettyä yritystä etkä löydä sitä mistään affiliate-verkosta, KVG ja asia ratkeaa. Voit toki olla yhteydessä myös suoraan yritykseen, jos googlekaan ei auta. Affiliate-markkinoinnin kiva puoli piilee valinnanvapaudessa. Voit mainostaa ihan ketä haluat.

Mistä löydän aikaa?

Blogin perustaminen ja sisällön tuottaminen vievät aikaa. Hommaan tulee siis löytyä sisäinen palo ja halu. Kolmen lapsen kanssa ajan löytäminen omille harrastuksille, kuten bloggaamiselle, vaatii hieman suunnitelmallisuutta ja priorisointia. On oltava läsnä lapsille, mutta samalla löydettävä aikaa kaikelle muulle aina ruoanlaitosta alkaen. Suomessa aika löytyi lasten nukkumaanmenon jälkeen. Telkkarin katsominen jäi kokonaan pois ja jätin kodin jynssäämisen tuonnemmaksi.

Täällä Qatarissa herään isompien lasten kanssa jo kuudelta ja lähetän heidät kouluun. Nuorimmainen kömpii syliini vasta kahdeksan ja yhdeksän välillä, joten minulle jää usein liki kaksi tuntia aikaa tehdä töitä blogin tai yrityksen perustamisen parissa. Aamumme alkavat usein piirretyillä, jolloin saan töille extratunnin lisää. Ulkoilun, ruokailun ja yhteisten leikkien jälkeen odottelemme keskimmäistä kotiin. Välipalan ja läksyjen jälkeen molemmat saavat ansaitun hetken ruudun äärellä, jolloin avaan myös oman ruutuni töille. Seuraavan kerran teen töitä lasten nukkumaanmenon jälkeen, jos suinkin jaksan. Nuorimmainen on hoidossa viikon viimeisen arkipäivän, jolloin töille on aikaa 8h työpäivän verran.

Olen melko nopea sisällöntuottaja, josta on suuri hyöty pikkulapsiarjessa. Yksi blogiteksti vie tällä hetkellä aikaa kokonaisuudessaan noin kaksi tuntia. Kaikki muu säätö vie aikaa huomattavasti enemmän. Yrityksen perustamiseen liittyvä säätö on myös omaa luokkaansa näin vihernokalle, mutta työ on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Kuten jo edellä mainitsinkin, aivoni tarvitsevat tätä.

Kotitoimisto
Kotitoimisto Katarasta katsottuna

Rohkeutta blogin aloittamiseen! Olipa sen aiheena sitten käsityöt, opiskelu tai henkilökohtaisen elämän ilot ja surut. Blogi mahdollistaa monen mielenkiinnonkohteen yhdistämisen, kuten esimerkiksi omalla kohdallani valokuvaustaidoissa kehittymisen. Tosin kuvaamiseen riittää nykyään kännykkakamera, sillä niillä saa todella hyvälaatuisia kuvia blogikäyttöön.

Kommentoi alle omia ajatuksiasi blogin aloittamiseen liittyen!

1 kommentti

  1. Nyt kun oon eläkkeellä niin minulla ei tahdo löytyä aikaa plokeiluun. Kaikki aika tuntuu menevän johonkin muuhun…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *